Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

EURON SIUNAUS TAI KIROUS

Historian aikana yhteisvaluuttoja on kokeiltu niin pakosta valloittajien toimesta kuin myös vapaaehtoisesti. Niiden toimivuudesta on myös erilaisia kokemuksia. Euro ja koko EU ovat pidemmän suunnitelman ja projektin lopputulos. Nousukaudella ja halvempien korkojen mahdollistaman velkaantumisen huuman aikana kriittiset äänet unohtuivat ja vaimenivat hiljaiseksi taustalle. Finanssikriisin ja euroalueen velkakriisin myötä kriittisten mielipiteiden määrä on kasvanut ja esille on nostettu uudelleen samoja kritiikin kohteita mistä jotkut varoittelivat jo ennen euron käyttöön ottoa. Onko euro siis siunaus vai kirous?

Historian aikana yhteisvaluuttoja on kokeiltu niin pakosta valloittajien toimesta kuin vapaaehtoisesti. Esimerkkeinä voisi olla vaikka Rooman valtakunnan raha tai Ranskan, Italian, Sveitsin ja Belgian 1860-luvulla muodostaman latinalaisen rahaliiton tai valuuttaunionin johon Kreikka liittyi myöhemmin. Siinä Ranskan frangi oli sidottu kiinteällä kurssilla niin hopeaan kuin kultaankin, ja muiden maiden rahat olivat arvoltaan yhtä suuria kuin frangi. Eli käytännössä kullasta tai hopeasta tehdyt kolikot olivat yhtä painavia joka maassa. Ongelmia rahaliitossa aiheutti rahan epävakaus ja kiinteä kurssi kullan ja hopean välillä. Kreikka erotettiin rahaliitosta 1908 kun se vähensi kullan määrää kolikoissaan. Virallisesti rahaliitto purkautui 1927, mutta käytännössä niin oli tapahtunut jo ensimmäisen maailmansodan myötä.

EU:n ja euron juuret voidaan katsoa alkaneen toisen maailmansodan jälkeen, kun haluttiin sitoa aikaisemmat viholliset niin tiukasti yhteen, että vastaavaa sotaa ei enää tulisi. Kehitys tapahtui hiili-ja teräsyhteisön sekä EEC:n kautta kohti nykyistä Euroopan unionia.  Euron esiaste oli vuonna 1979 muodostettu laskennallinen Euroopan valuuttayksikkö ecu. Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n myötä 1990 yhteinen valuutta otti askeleen eteenpäin. Maastrichtin sopimuksen, ERI:n ja myöhemmin EKP:n perustamisen myötä euro tuli käyttöön tilivaluuttana 1999 ja käteisenä 2002 yhdessätoista Euroopan maassa. Myöhemmin sen on ottanut käyttöön 8 maata. Näiden lisäksi euro on käytössä Euroopan kääpiövaltioissa.

 Tietyistä euron ongelmista, eli ns. valuvioista varoiteltiin jo ennen euron käyttöön ottoa, mutta poliittisen tilanteen vuoksi niitä ei voitu poistaa joten euro otettiin käyttöön siinä muodossa kun se otettiin. Ennustettuja ongelmia olivat yhteisen finanssi- ja fiskaalipolitiikan puute, jäsenmaiden erilaiset talouden tilat ja rakenteet, yhteisen velan puute sekä erilaiset toimintamallit ja kulttuurit. Nämä kaikki juontavat juurensa siihen, että todellista liittovaltiota ei poliittisesti ollut mahdollista muodostaa, joten finanssipolitiikan harjoittaminen jäi jokaisen valtion vastuulle, mutta kuitenkaan niillä ei ollut siihen tarvittavaa liikkumatilaa ja vaihtoehtoja yhteisen valuutan myötä. Uskomus olikin ottaa puuttuvat rakenteet käyttöön myöhemmin. Kuitenkin vahvan nousukauden ja alentuneiden korkotasojen myötä rakenteiden muuttaminen jäi tekemättä. Sen sijaan erityisesti osa euromaista velkaantui nopeaan tahtiin. Kriisin puhjettua sekä Kreikan lukujen kaunistelujen paljastuttua sekä luottamus, että tulopuoli kokivat kolauksen, mikä johti velkaantumisen suhteelliseen kasvuun sekä kriisin kärjistymiseen ja siirtymiseen euroalueelle. Ongelmien pitkittyessä myös kritiikin määrä on kasvanut, sekä kansallismielisten puolueiden kannatus nostanut päätään monessa EU maassa. Hetkittäin koko yhteisvaluutan olemassaolo ja tulevaisuus on kyseenalaistettu.

Kriisin hoidossa käytetyt menetelmät ovat myös olleet kritiikin kohteena. Kritiikki tosin on ollut hyvin vaihtelevaa tilanteesta ja kritiikin lähteestä riippuen. Välilä EKP:tä tai muita keskuspankkeja on syytetty liian hitaasta ja vähäisestä toiminnasta, välillä liian suurista ja väärin kohdistetuista liikkeistä. Yhteistä toiminnassa on kuitenkin ollut järjestelmän ylläpitämisen asettamisen markkinatalouden sekä moraalisen vastuun ja oikeudenmukaisuuden yläpuolelle. Käytännössä tämä on näkynyt julkisen sektorin velkaantumisena, tiettyjen toimijoiden pelastamisina keskuspankkien ja poliitikkojen toimesta, sekä luontaisen markkinatalouden toiminnan estämisenä. Tätä on perusteltu ylevillä tahtotiloilla, mutta todellisuudessa mitään ei ole korjattu, vaan lisätty moraalikadon riskiä sekä vaikeutettu reaalitalouden toipumista ja kasvuun lähtemistä sekä siirretty riskejä tulevaisuuteen samalla niitä entisestään kasvattaen.

EURON IHANUUS VAI KIROUS?

Pohdittaessa onko euro hyödyllinen vai haitallinen asia tulee miettiä miltä taholta ja millä mittareilla asiaa tarkastelee. Saksa hyötyy tällä hetkellä eurosta huomattavasti, vaikka sille on aseteltu ”maksumiehen” viittaa monessa asiassa. Saksa vienti hyötyy aikaisemmin tehdyistä rakennemuutoksista ja maltillisista palkankorotuksista, sekä nykyisestä euron kurssista. Velkaantuminen on myös hyödyttänyt Saksaa, sillä se on vienyt paljon maihin, jotka nyt kärsivät ylivelkaantumisesta. Lisäksi Saksa oli Englannin ja Ranskan ohella merkittävä hyötyjä pelastuspaketeista ja velkojen siirtämisestä pankkisektorilta EKP:lle ja veronmaksajille. Samoin eurosta hyötyvät suuret yritykset suuremmasta talousalueesta, paremmasta ennustettavuudesta ja vakaudesta verrattuna Eurooppaan joka koostuisi erillisistä kansallisvaltioista joilla kaikilla olisi oma valuutta. Suurempi luottamus oli myös nähtävissä alentuneina korkoina ennen kriisin puhkeamista, ja osittain myös edelleen nykyisessä tilanteessa, vaikka vielä ainakaan ei meillä ole pankkiunionia tai yhteisiä velkakirjoja. Vakautta käytetään monesti positiivisena hyötynä, mutta vaikka isompaa valuttaa eivät suuremmatkaan keinottelijat pysty heiluttamaan niin helposti kuin pienempää yksittäisen maan valuuttaa on euron kurssi esimerkiksi suhteessa dollariin vaihdellut melkoisen paljon elinkaarensa aikana. Selkeämpää hyötyä on yhteisen valuutan käytön helppous niin ihmisten kuin yritysten kohdalla, sekä poistaa yhteisvaluutan alueella valuuttakursseista johtuvaa riskiä.

Kärsijöinä yleisesti ovat reuna-alueiden valtiot, sekä valtiot joissa ei ole tehty tarpeellisia rakennemuutoksia jotka mahdollistavat pärjäämisen avoimemmassa kilpailussa samalla valuutalla. Tämä saattaa johtua niin raskaista, kalliista ja tehottomista rakenteista, jotka eivät jousta, tai kilpailukykyisten vientituotteiden puutteesta. Tämä tarkoittaa yhteisessä valuutassa paineita rakenteellisiin uudistuksiin ja kilpailukyvyn parantamiseen niin hintatason kuin tuotteiden laadun ja innovatiivisuuden osalta. Ja mikäli tässä ei riittävästi onnistuta niin kun enää ei ole valuuttaa jonka kurssi voisi joustaa niin joustot tapahtuvat työttömyyden, yritysten ja pääomien karkaamisen tai konkurssien kautta. Myös ulkopuolisia investointeja on huomattavasti hankalampaa houkutella kyseisen kaltaisessa tilanteessa. Pohdittaessa mikä osuus tästä on laitettavissa euron ”piikkiin” on huomioitava myös globalisaatio sekä maiden oman vastuun osuus. Tämä tarkoittaa niin maan kuin yritysten johtoa sekä työntekijöitä ja niiden etujärjestöjä. Nämä tulee ottaa huomioon siinä mielessä, että myös globalisaatio asettaa samankaltaisia paineita ”juosta kovempaa” että pärjää avoimemmassa ja entistä laajemmassa kilpailussa. Jokaisen maan ja sen edustajien voisi myös olettaa olevan tietoinen mitä tämä ja yhteisvaluutta euro yhdessä muiden siihen kuuluvien valtioiden kanssa merkitsee tuon asian ja vaadittavien toimien suhteen, jotta siinä pärjätään. Noiden asioiden suhde on yleisesti hyvin riippuvainen ihmisen suhtautumisesta niin euroon kuin omaan vastuuseen omista tekemisistään muidenkin asioiden suhteen. Itse uskon asioiden huolelliseen pohtimiseen ennakkoon sekä vaihtoehtojen läpikäymiseen. Ja sitten kun on tehty päätös liittyä yhteiseen valuuttaan, on samalla tehty myös päätös tehdä tarvittavia muutoksia, jotta siinä myös pärjätään. Eli nykyinen kehitys kohti fiskaaliunionia asettaa painetta kuristavaan deflaatiopakkopaitaan, mikäli maa ei ole tarpeeksi kilpailukykyinen tai dynaaminen, mutta vastaavasti palkitsee sellaiset maat suuremmalla menestyksellä. Tämä kehityssuunta tulee vielä lisäämään paineita koko euron kestävyyden suhteen, kun maat tulevat protestoimaan vaadittuja muutoksia vastaan, kuten Kreikassa on jo nähty.

Suomen kohdalla puhutaan tällä hetkellä kärsijän roolista, mutta melkoisen iso osuus siitä on meillä oman toiminnan johdosta tullutta. Eli meidän vientituotteemme on melko yksipuolisesti investointituotteita eikä juurikaan kuluttajatuotteita, eli olemme kärsineet muita enemmän talouden tilasta ja investointien puutteesta tai alhaisesta määrästä globaalilla tasolla. Lisäksi olemme keränneet oikeastaan huonot puolet yhteisvaluutan oloista tai oman valuutan vaihtoehdoista. Eli olemme menneet yhteisvaluuttaan, mutta kuitenkin jatkaneet palkkojen korotuksia sekä kotimarkkinoiden hintojen nostoa entiseen malliin aivan kuin olisimme edelleen omassa valuutassa mitä säännöllisin välein jouduttiin devalvoimaan vastaavan kehityksen myötä ja kilpailukyvyn mentyä. Nyt tuota vaihtoehtoa ei ole, eikä vuosien yritysten jälkeen edelleenkään rakenteellisista uudistuksista sopiminen tai yhteisymmärrykseen pääseminen tunnu onnistuvan. Tämä ennustaa meille vaikeita aikoja jatkossakin, mikäli kehitys kohti fiskaaliunionia alkaa edistyä, tällöin meillä tulisi vielä huomattavasti nykyistä enemmän muutettavaa ja sopeutettavaa toiminnassamme, niin verotusten ja kustannustason, toimintamallien ja rakenteiden uudistamisessa kuin toimintojen ja elämisen vapauttamisessa suhteessa nykyiseen malliin. Kysymys kuuluu onko meillä riittävä valmius siihen?

Eli me olemme itse tehneet eurosta meille kirouksen. Entä miten pärjäisimme ilman sitä? Kelluvaa omaa valuuttaa on monessa keskustelussa kannatettu toimivaksi ratkaisuksi, ja sitä se varmasti olisikin, mutta siirtyminen siihen ei ole aivan niin ongelmatonta. Ongelmaksi muodostuvat meidän nykyiset velkamme, jotka on otettu euroina ja lähtökohtaisesti tulisi maksaa takaisin euroina. Ja mikäli toivottu markan tai muun valuutan arvo devalvoituisi euroon nähden, niin kasvaisivat velkavastuut samassa suhteessa kun arvo heikkenisi euroon nähden. Toki asiasta voi yrittää neuvotella, mutta merkittävä osa meillä toimivista pankeista, sekä valtion velasta on ulkomaisten omistuksessa, ja olisi hankala kuvitella heidän suostuvan muuhun kuin euromääräisen maksuun. Toinen etenkin alkuvaiheessa ongelmaksi muodostuva asia on, että meillä ei enää ole omaa kotimaista tuotantoa läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Vastaavasti kuin valuutan arvo muuttuisi, niin muuttuisivat myös tuontitavaroiden, materiaalien ja palveluiden hinta. Lisäksi ongelmaksi saattaisivat tulla muiden maiden negatiiviset reaktiot ja mahdolliset toiminnat eurosta eroamisen johdosta. Näiden suuruutta on vaikea arvioida, mutta kun katsoo miten Kreikkaa on ”lähes väkisin” pidetty eurossa ei negatiivisia reaktioita voida laskea pois kuvioista. Lisäksi takaisin tulisi yrityksille lisää töitä ja riskiä valuuttakurssien muutosten myötä, sekä mahdolliset suuremmat epävakaudet kotimaisten toimien johdosta. Hyötyinä tulisi etenkin pidemmällä aikavälillä kelluvan valuutan reagointi maan talouden tilaan, sekä velkaantumisen mahdollisuus omassa valuutassa, joka helpottaa etenkin elvyttävien toimien järjestämistä. Pidemmällä tähtäimellä siis olisi enemmän positiivisia asioita näkyvissä, mutta lyhyemmällä tähtäimellä ikäviä asioita, sekä myös työtä ja asioihin sopeutumista ja sopeuttamista.

Eli olemme tilanteessa, missä helppoa vastausta tai ”oikotietä onneen” ei enää ole mahdollista valita, vaan olemme lykänneet oman toimintamme sopeuttamista. Eli sopeuttamista niin yhteisvaluutta euroon, kuin muuttuneeseen tilanteeseen Nokian tilanteen myötä. Olemme siis tilanteessa jossa asioita on muutettava, olimme sitten yhteisvaluutassa tai emme. Eurossa pysyessämme on paineita deflatoriseen kehitykseen sekä verojen, kulujen sekä byrokratian harmonisoimiseen lähemmäksi muuta euroaluetta, sekä yhteisen vastuun kasvaminen mahdollisten eurobondien myötä. Lisäksi on mahdollista kehitys kohti fiskaaliunionia tai liittovaltiota, jolloin päätösvaltaa siirtyy entisestään pois meiltä itseltämme. Vaikka kehityssuunnan suhteen on epävarmuuksia ja siten riskejä on hyvänä puolena kuitenkin selkeys vaadittavien toimien ja sopeutusten suhteen, jota yhteisvaluutassa pärjääminen vaatii. Omassa valuutassa epävarmuuksia ja riskejä on siten enemmän, etenkin lyhyellä aikavälillä. Vastaavasti mahdollisuuksia etenkin pidemmällä aikavälillä on enemmän. Lisäksi tulevat velan ja sitä myötä kustannusten nousu, tuontituotteiden kustannusten nousu ja mahdollinen koron nousu ennen kuin saamme talouden tilamme parempaan kuntoon. Negatiivisia vaikutuksia voisi pienentää asian hyvällä valmistelulla ja valmiiksi sovituilla toimilla ja sopimuksilla millä muutosta voisi helpottaa, mutta mitään takeita kyseisten toimien onnistumisesta ei tietenkään ole, kuten ei myöskään kaikkien osapuolten reagoinnista ja suhtautumisesta asiaan.

Itse näen meillä mahdollisuuden pärjätä molemmissa vaihtoehdossa pienenä ja ketteränä toimijana jossa on hyvin koulutettu väestö ja perusinfra kunnossa. Meidän vain tulisi alkaa toimia kuin pieni ja ketterä valtio voisi toimia. Eli meidän tulisi pystyä sopeuttamaan omaa toimintaamme tilanteen niin vaatiessa, ja tämä koskee kaikkia osapuolia ja tärkeimpänä tavoitteena tulisi kaikissa toimissa olla avoimen sektorin toimintaedellytysten ylläpitäminen ja niiden parantaminen. Nyt meillä on ollut yksittäisiä hyviä asioita tai ehdotuksia, mutta kokonaisuus on aina kaatunut johonkin asiaan tai jonkin osapuolen toimintaan. Nyt meidän tulisi valita millä valuutalla ja toimintamallilla haluamme jatkossa toimia ja sitten tehdä siinä pärjäämisessä vaadittavat muutokset. Muutokset eivät välttämättä alkuun ole kaikkia miellyttäviä, mutta ne on tehtävä, ja mielestäni vielä nykyistä suuremmassa laajuudessa. Eli niihin tulisi ottaa osaa nykyistä enemmän vielä muutkin kotimaista hintatasoa nostavat tai kilpailukykyä haittaavat toimijat. Eli esimerkkinä emme voi vaatia palkkojen laskua jos samalla nostamme sähkön siirron tai asumisen hintaa huomattavan paljon. Vastaavasti meidän menojen kasvu tulee saada kuriin kunnes tulotasoa saadaan kasvatettua. Meidän ”laiva” vuotaa nyt liikaa ulkomaiden suuntaan, ja noita voidaan tilkitä pienemmiksi osittain ilman palveluiden heikentymisiä. Lisäksi tulisi aloittaa ja tehdä tiettyjä investointeja tilanteen parantamiseksi rahan ollessa nyt halpaa, mutta nämä eivät poista tarvetta rakenteiden muutokselle. Asennettamme yrittämistä ja tuottoja kohtaan olisi myös hyvä yrittää muuttaa. Nyt meillä makaa paljon pääomia tavallisilla pankkitileillä, kun monessa muussa maassa niistä olisi selvästi suurempi osa hakemassa tuottoa. Erikoinen suhde yrittämiseen tulee esiin myös miten 90-luvun aikana toimittiin, ja miten pitkään silloin epäonnistuneet yrittäjät joutuivat niistä toimista ja ajoista maksamaan. Mikäli haluamme suhtautua kannustavammin yrittämiseen ja toimimiseen avoimella sektorilla tulee hyväksyä myös se, että myös epäonnistumisia saattaa tulla.

Oli valuutta mikä tahansa, niin todellinen hyvinvointi ei pidemmällä aikavälillä voi tulla rahaa painamalla tai finanssisektorin toiminnoilla. Tämän näkee katsoessa esimerkiksi historiallisia hyperinflaatioita, Japanin tilannetta jo vuosien ajan. Tai nykyistä Yhdysvaltojen tilannetta, jossa edes reservivaluutan myötä se ei ole onnistunut muuttamaan sitä tosiasiaa, että pidemmällä aikavälillä todellinen hyvinvointi syntyy työtä tekemällä sekä investoimalla ja innovoimalla uusia asioita ja miten nykyisiä voisi hoitaa paremmin. Lyhytaikaisesti tai poikkeustilanteissa rahaa voidaan painaa tai ottaa velkaa, mutta se ei ole kestävällä pohjalla jatkuessa pidempään. Suomen kohdalla tämä tarkoittaa, että meidän on tehtävä niin työn tekeminen kuin työn teettäminen tai yrittäminen nykyistä helpommaksi ja kannattavammaksi suhteessa maan hintatasoon kuin suljetun sektorin kokoon ja toimintaan, tai byrokratiaan. Valuutalla on tässä oma osansa, mutta se ei ole ainoa vaikuttava tässä suhteessa. Emme enää pääse globalisaation ja entistä avoimemman kaupan aiheuttaa painetta täysin karkuun edes omassa valuutassa, mikäli meillä sellainen olisi. Eikä se täysin poista myöskään liian velkaantumisen ongelmaa, vaikka se siinä asiassa helpottaa nykyiseen tilanteeseen nähden.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Suomen ongelma ei ole yhteisvaluutta, vaan se on tulonjakopolitiikka.

Tulonjakopolitiikan ongelma on siinä että siinä on työntekijäjärjestöillä valta. Työntekijäjärjestöillä on valta vaatia millaista palkkaa maksetaan ja millaiset on työehdot. Tyntekijäjärjestöjen vallan takana on lakko-oikeus. Lakot ovat merkittävä haitta tyänantajapuolen tavoitteiden kannalta ja siksi työnantajapuolen on ollut pakko tehdä sellaisia työehtosopimuksia mihin oikeasti ei olisi ollut varaa.

Se että joutuu lupaamaan enemmän palkkaa mihin olisi varaa, tarkoittaa samaa kuin että työntekijöille on jaettu määrätyn kokoinen pala kakkua ennenkuin kakku on leivottu. Jos kakkua ei tule tarpeeksi, työnantaja joutuu mahdottomaan tilanteeseen yrittäessään täyttää sopimuksen jossa kakkua on luvattu tietty määrä, mutta kakkua ei ole tarpeeksi.

Tätä ongelmaa on sitten hoidettu eri tavoin. On tehty konkursseja, on vähennetty väkeä ja tehostettu, on siirretty tuotantoa ulkomaille.

Valtakunnallisesti asiaa on hoidettu inflaation ja devalvaation avulla. Kun hinnat nousee ja rahan arvo heikkenee, niin silloin työntekijän saama palkka ei enää vastaakaan realiarvoltaan sitä mihin oli sopimushetkellä uskottu.

Yhteisvaluutan merkittävin etu olisi mielestäni ollut se että devalvaatio on mahdoton ja palkankorotuksissa olisi pakko pysyä realistisissa puitteissa, koska rahan arvoa heikentämällä ei enää voi pienentää sitä kakunpalaa mitä on tullut työehtosopimuksessa sovittua.

Nyt vain on tilanne ulkoisista seikoista, lamasta ja kansainvälisestä kilpailusta johtuen, tullut sellaiseksi että olisi pakko ottaa käyttöön negatiiviset palkankorotukset kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Ellei palkankorotukset voi olla negatiiviset, olisi pakko jälleen siirtyä rahan arvon heikentämisen linjalle.

On erittäin tyhmää jos Suomen pitäisi uudestaan siirtyä tähän rahan arvon alentamisen politiikkaan, koska se puolestaan voi johtaa taas yhä suurempiin palkankorotusvaatimuksiin.

Palkansaajajärjestöt eivät kilpaile pelkästään tyänantajan kanssa kakunjaosta, vaan eniten järjestöt kilpailevat keskenään. Joku pieni, mutta tärkeällä alalla toimiva ammattiyhdistysliike pystyy lakolla uhkaamalla hankkimaan itselleen muita paremmat sopimukset, jos imaginääristä jakovaraa on, sen takia että rahan arvoa pystytään heikentämään.

Tällä tavalla vaikkapa AKT pystyy hyötymään muiden kustannuksella, mihin taas muut eivät pitkään suostu, vaan vaativat saman kuin mihin AKT on päässyt lakolla painostamalla. Tämä on tie joka vie Suomen inflaatio-devalvaatiotaloudeksi, Venäjän tapaan, jos Suomella on oma valuutta jonka arvoa voidaan heikentää.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Olen samaa mieltä kanssasi. Ja taisinkin kirjoittaa siitä "Suomen kohdalla puhutaan tällä hetkellä kärsijän roolista, mutta melkoisen iso osuus siitä on meillä oman toiminnan johdosta tullutta." Ja lisäksi "Eli olemme menneet yhteisvaluuttaan, mutta kuitenkin jatkaneet palkkojen korotuksia sekä kotimarkkinoiden hintojen nostoa entiseen malliin aivan kuin olisimme edelleen omassa valuutassa mitä säännöllisin välein jouduttiin devalvoimaan vastaavan kehityksen myötä ja kilpailukyvyn mentyä. Nyt tuota vaihtoehtoa ei ole, eikä vuosien yritysten jälkeen edelleenkään rakenteellisista uudistuksista sopiminen tai yhteisymmärrykseen pääseminen tunnu onnistuvan."

Tämän tosiasian lisäksi ongelmia eurossa aiheuttaa nyt ja jatkossakin maiden erilaiset taloudelliset tilat ja erilaiset finanssi- ja fiskaalipolitiikat. Tai esimerkiksi yhteisen velan puute, mutta toisaalta yhteisvastuu, kuten käytännössä on nähty. Eli olemme oikeastaan tietyiltä osin melko erikoisessa ja osin toimimattomassa "välitilassa" liittovaltion ja itsenäisten oman valuutan omaavien valtiooiden vapaan kaupan ja liikkuvuussopimuksen välillä. Ja tämä tulee uskoakseni aiheuttamaan painetta jatkossakin kohti liittovaltiota tai sitten paluuta kansallisiin valuuttoihin. Toki globalisaatiokehitys aiheuttaa samankaltaista painetta, mutta sen vaikutus ei ole niin vahva kuin EU:n ja euron. Kirjoitin jo tekstin liittovaltiokehityksestä ja uskon meille jatkossa selkeämmin tulevan eteen valinta sen tai toisenlaisen vaitoehdon välillä. Hieman yllättävää on ollut, että Britannia nyt tuohon liittyvää valintaa on ensimmäisenä tekemässä/äänestämässä (symbolinen merkitys iso), olisin muutama vuosi sitten uskonut Kreikan tai muun kriisimaan olevan ensimmäisenä tuon kysymyksen ääressä.

Suomen tilanteeseen euro siis ei yksin ole syyllinen, vaikka toki sen myötä yksi jouston elementti on meiltä pois. Samoin nykytilassa euron "hyödyt ja haitat" eivät jakaannu tasan. Sekä edelleen on rakenteellisi ongelmia euron ja euroalueen suhteen, jotka ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta kun kyseessä on ollut poliittinen hanke ja projekti koko ajan, on siinä kuten politiikassa usein muutenkin "menty mistä aita on ollut matalin" ja lykätty ikäviä ja vaikeita asioita myöhemmäksi. Toki realiteetit pakottaneet osin niin tekemään, tuskin projekti olisi edennyt jos heti olisi lyöty "kaikki kortit pöytään". Vastustus olisi todennäköisesti kaatanut koko projektin heti alkuunsa.

Toimituksen poiminnat