*

Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

FINANSSITALOUS VS REAALITALOUS

Finanssisektori on ollut otsikoissa viimeiset vuodet tasaisin väliajoin aina finanssikriisin puhkeamisesta asti. Nyt on Kiinan hidastumisen myötä herännyt pelko uudesta finanssikriisistä, vaikka todellisuudessa emme päässeet oikeasti edellisestäkään vielä ylitse, ainakaan reaalitalouden puolella. Miksi finanssitalous ja reaalitalous tuntuvat nykyään olevan entistä kauempana toisistaan ja edelleen menettävän yhteyttään? Mitä voisimme tehdä tilanteen muuttamiseksi parempaan suuntaan?

Viimeiset vuodet finanssikriisin puhkeamisen jälkeen ovat olleet tasaista uutisointi taloudesta ja sen tilasta, sekä ongelmista ja kriiseistä toistensa perään. On ollut Kreikkaa, kuin muitakin kriisimaita, on ollut tukipaketteja kuin aivan poikkeuksellisia keskuspankin pelastus- ja elvytystoimia. Kuitenkaan kaikkien näiden toimien jälkeen samat ongelmat ovat edelleen olemassa kuin finanssikriisin aikaan. Velkaa on edelleen todella paljon, liian suuret pankit ovat selvästi entistä suurempia. Johdannaispositiot ovat entisen kokoiset, elleivät vielä suuremmat, lisäksi kattamattomat vastuut eri maissa ovat edelleen todella suuret. Eli mitään ei oikeastaan ole korjattu, vaan ostettu poikkeustoimilla lisää aikaa. Tiettyjä vakaustoimia ja mekanismeja on rakennettu, mutta ne kokonsa puolesta eivät riitä vielä kuin yksittäisen pienenpuoleisen pankin pelastamiseen, ja lopullisessa muodossaankaan ne eivät riitä esimerkiksi nyt toteutettuihin poikkeustoimiin, vaan ne ovat enemmän luottamusta luomassa. Poikkeavien toimien johdosta kriisin aikana kaatumassa olleita isoja pankkeja on pääomitettu biljoonilla ja niillä onkin nyt esimerkiksi Yhdysvaltojen keskuspankissa FED:ssä todella paljon ”ylimääräistä reserviä”, koska lainananto ei ole kasvanut samassa suhteessa. Lisäksi osakemarkkinat on saatu ainakin paikoin ennätyskorkeuksiin, joka on seurannut hyvin suuresti korreloiden keskuspankkien QE-ohjelmia. Yrityskauppoja on tehty sekä yritykset ovat ostaneet omia osakkeitaan kun raha on ollut ennätyshalpaa. Toipuminen reaalitalouden puolella ei ole ollut yhtä vahvaa, vaikka kasvulukuja on saatu. Kuitenkin työllisyysasteet eivät ole nousseet entisille tasoilleen, vaikka ilmoitetut työttömyysluvut ovat paikoin alhaisia olleetkin. Lisäksi monessa tapauksessa työ on vaihtunut huonommin palkattuun, mikä on näkynyt ostosten vähenemisenä ja irtisanomisina ja liikkeiden sulkemisina. Raaka-aineiden hinnat ovat Kiinan hidastumisen ja ylituotannon myötä laskeneet alas, kertoen ikävää totuutta reaalitalouden tilasta. Kuljetusten tilasta kertovat luvut vahvistavat tätä. On siis suuri riski seuraavasta taantumasta mikäli lisää elvytystä ei suoriteta. Silloin nousee kysymykseksi miten esimerkiksi meidän reaalitalous kärsii, koska ei ole päässyt juuri lainkaan edes elvytysten aiheuttaneeseen pieneen kasvuun. Lisäksi on kysyttävä siirtyykö mahdollinen seuraava elvytys sen paremmin reaalitalouteen, ja miten paljon toimien uskottavuus on jo kärsinyt, sekä mikä on exit-plan nyt vallinneesta elvytyskierteestä? Ja onko finanssitalous kasvanut jo liian suureksi reaalitalouteen nähden, onko se enää kasvua vahvistava ja asioita mahdollistava moottori, vai onko se jo isännän roolissa?

Historiallisesti katsoen kultakanta piti pankki- finanssisektoria kurissa, vaikka osittaisvarantojärjestelmä oli jo käytössä ja kuplia saatiin aikaan niin tulppaaneista tai tietyistä osakkeista. Sotia lukuun ottamatta inflaatio pysyi kuitenkin kurissa ja monesti se palautui kauniisti alemmas sotien jälkeen. Nykyisen tilanteen alkusoitto voidaan nähdä FED:n perustamisessa, kuin ensimmäisestä maailmansodasta ja kultakannasta luopumisessa. Kritiikistä huolimatta FED ei alkuvaiheessa toiminut niin, että sitä voitaisiin kaikista asioista yksin syyttää, vaikka monesti sellaisia väitteitä esitetäänkin. Suuressa 30-luvun lamassa FED:llä oli oma osuutensa tilanteen pahentamisessa, ja Bernanke on sen myös myöntänyt olevan niin. Suuren laman ja toisen maailmansodan jälkeen pankkitoiminta oli tiukemman ja tarkemman sääntelyn alainen, ja seurasikin keskiverto kansalaiselle taloudellisesti hyvää ja vakaata aikaa, tosi uudelleenrakentamisella ja hyvällä väestön ikärakenteella on oma ansionsa tässä kehityksessä.

Lähtölaukaus nykyiseen kehitykseen tapahtui 70-luvulla kun USD irrotettiin kiinteästä hinnasta kultaan nähden ja kaikista merkittävistä valuutoista tuli FIAT rahaa, eli sen arvon takeena oli ainoastaan usko siihen, sekä valtion oikeus verottaa ja velvollisuus maksaa verot siinä valuutassa. Dollari nautti reservivaluuttana poikkeusasemasta, koska raaka-ainekaupat käytiin dollareilla, mikä varmisti sen, että niille riitti globaalia kysyntää. Lopullinen kehitys varmistui kun sääntelyä edelleen purettiin yksi kerrallaan. Tämä kehitys on selvästi nähtävissä niin rahan määrän (velan) kasvuna, kuin johdannaispositioiden ja koko finanssisektorin valtaisana kasvuna. Tämä näkyy esimerkiksi miten monissa maissa finanssisektori on yli 25 % maan BKT:stä, paikoin selvästi enemmänkin. Tai miten monessa maassa (esim. Sveitsi, UK, Ranska, Ruotsi, Hollanti, Singapore, Japani, Espanja ym.) maan pankkisektori on 2-4 kertaan maan BKT:n kokoinen. Yhdysvalloista tai Kiinasta on vaikeaa saada vertailukelpoista lukua erilaisten kirjaamiskäytäntöjen tai suuren varjopankkisektorin vuoksi. Kuitenkin molemmissa velan määrä on kasvanut huikeaa vauhtia, ja alkaa olla vaarallisen korkealla tasolla. Ainakin mikäli uskoo sellaisiin malleihin, missä yksityinen velka kasvua vahvistavasta voimasta muuttuu ongelmia aiheuttavaksi kasvaessaan liian suureksi.

Edellinen finanssikriisi oli mielestäni hyvä opetus miten suuri velankasvu ja hintojen nousu aiheuttaa ahneuden nousemisen ja spekuloinnin aloittamisen. Tämä kun tehdään vielä suurella vivulla niin pelkkä velkaantumisen hidastuminen aiheuttaa jo ongelmia ja suurimmilla vivuilla spekuloivien joutuvan pakkorealisointeihin kun uutta velkarahaa ei enää tule entiseen malliin pyramidia ruokkimaan. Syitä miksi olemme entistä enemmän ajautuneet vastaaviin ja aika kasvaviin sykleihin on erilaisia vastaajasta riippuen. Joidenkin mielestä se on rakennettu systeemiin, joidenkin mielestä niin siirretään varallisuutta osalta väestöä toiselle, ja joidenkin mielestä se on ahneutta. Sitten on vielä yksi mahdollisuus mihin itsekin uskon, eli se on yhdistelmä kannustimia, ahneutta ja tietämättömyyttä sekä vääriä malleja. Eli ensinnäkin pankeilla on nykyisessä systeemissä kannustin lainata mahdollisimman paljon. Toiseksi tämä kannustin ja ahneus yhdistyy lainanottajien haluun spekuloida lisääntyneen rahamäärän vuoksi nousevilla hinnoilla. Tämä malli on rakennettu sisään nykyiseen rahajärjestelmäämme missä pankit luovat rahaa tyhjästä aina kun joku tai jokin ottaa lainaa. Tietämättömyys ja väärät mallit tulevat mielestäni kyseeseen keskuspankkien kohdalla, missä miltei kaikki ovat saman koulukunnan edustajia. Tämän oppien mukaan ihmiset käyttäytyvät rationaalisesti rahan kanssa, sekä velka ei ole minkäänlainen ongelma. Tämä selittäisi miksi keskuspankit eivät nähneet ongelmaa asuntokuplassa tai edes kuplaa vaikka se oli jo alkanut tyhjenemään. Mielestäni on jo vahvaa näyttöä miten emme ole niin rationaalisia rahan kanssa, sekä miten vahvaa ahneus ja spekulointi olivat ennen edellistä romahdusta. Tämä asia tekee velan määrästä ongelman, koska se ruokkii tätä mahdollisuutta. Lisäksi mikäli velan määrä ei mallien mukaan ole ongelma on keskuspankkien vaikea suitsia hintojen nousua tai spekulointia, etenkin kuin paine ihmisiltä ja poliitikoilta edellyttäisi nousukausien maksimaalista pidentämistä ja hyödyntämistä.

Reaalitaloudessa vastaava kehitys aiheuttaa investointien kohdistumista vääriin paikkoihin, sekä rahamäärän ja hintojen noustessa painetta palkkojen nousuun sekä helposti kasvattaa julkisia menoja jatkuvien kasvuodotusten myötä. Ja koska nämä eivät niin herkästi jousta alaspäin niin velankasvun hidastuminen tai jopa pieneneminen aiheuttaa paineita ikävään kierteeseen toiseen suuntaan, eli kysynnän pieneneminen, irtisanomisia jne. Ja lisäksi tämä kierre pienentää verotuloja ja kasvattaa julkisen talouden alijäämiä ja siten velkaantumista tai menojen karsimista. Tämä jatkuu kunnes velkaantuminen kääntyy jälleen kasvuun, eli se on ensin laskenut terveemmälle tasolle tai on keksitty jokin uusi ajuri sitä kasvattamaan. Tämä vaikuttaa taas seuraavan kriisin ajankohtaan ja vakavuuteen, mikä on selvästi nähtävissä nykyisessä ja edeltävissä taantumissa. Julkisen puolen velkaantumisella voidaan pehmentää tätä vaihetta, kuten nyt on tehty.

Tämän lisäksi pankkisektoria on tuettu valtavilla summilla tyhjästä luotua rahaa keskuspankkien toimesta. Tämä on valunut tiettyjen omaisuuserien hintaan, sekä kasvattanut entisestään äärimmäisen rikkaiden varallisuutta, koska he ovat päässeet käsiksi käytännössä suuriin määriin ilmaista rahaa, joilla on voinut ostaa reaalimaailman omaisuutta. Lisäksi korkojen lasku nollaan on tehnyt velasta käytännössä arvotonta. Tämä on helpottanut valtioiden velkaantumista, mutta samalla sorsinut säästäjiä sekä aiheuttanut paineita eläkesäästäjille ja rahastoille kun korkotuottoja on ollut hankalampi saada ilman riskitason nostamista. Lisäksi asuntojen hintojen uusi nousu tai paikoin hintojen pysyminen ylhäällä vaikeuttaa kasvaneen työttömyyden lisäksi yhä useamman asunnon ostamista, mikä näkyy siinä että lainamäärä (uusi raha) ei ole sitä myötä kasvanut halutulla tavalla. Tämä yhdessä muun kehityksen myötä on aiheuttanut deflatorisia paineita, eli rahamäärän supistumiseen pienenevän velan oton ja vastaavasti suhteessa kasvaneen lainan maksun myötä, jolloin velaksi tyhjästä luotu raha tuhoutuu. Keskuspankkiirit ovat toivoneet pankeille myönnettyjen elvytysrahojen muuttuvan lisääntyneeksi lainoitukseksi, mutta työttömyyden kasvaessa ja talouden hiipuessa on lainan hakijoita ja investointien tekijöitä entistä vähemmän. Narulla on äärimmäisen vaikea työntää. Keskuspankkien uskottavuutta ovat elvytystoimien osittaisen epäonnistumisen lisäksi koetelleet vuosia jatkuneet ylioptimistiset puheet, sekä osittaisen kontrollin menettäminen niin korko, osake- kuin jalometallimarkkinoilla, joita ne ovat suurten pankkien kanssa yrittäneet kontrolloida. Tämä näkyy esimerkiksi kun FED nosti ohjauskorkoaan, niin markkinoilla korko ei noussut aivan vastaavalla tavalla, tai miten volatiliteetti on kasvanut osakemarkkinoilla, tai miten Lontoossa asetettu uusi hopean hinta ei siirtynytkään markkinoille.

Reaalitaloudessa on entistä suurempia pelkoja seuraavan taantuman tulemisesta, vaikka edellisestä ei ole kunnolla edes toivuttu. Raaka-aineiden hinnat, huonot myyntiluvut ja irtisanomiset ja sulkemiset vahvistavat tätä pelkoa yhdessä Kiinan hidastumisesta kertovien uutisten kera. Puhetta onkin ollut elvytysten lisäämisestä, eli ostojen kasvattamisesta ja korkojen laskusta entisestään negatiiviselle puolelle. Ongelmaksi näissäkin muodostuu rahan päätyminen sieltä pyramidin huipulta alemmas ja reaalitalouteen. Tähän olisi keinona uudella keskuspankkirahalla valtioiden toimesta toteutetut infran rakennus ja kunnostusprojektit tai muut vastaavat investoinnit joilla lisätään työpaikkoja ja siten rahan päätymistä reaalitalouteen. Toinen vaihtoehto on lisätä ilmaisen tai negatiivisen koron lainoja valtioiden ja varakkaiden lisäksi myös muille, tosin tässä suuri riski toteuttaa 2008 ja subprime tilanne uudelleen. Lisäksi viimeisenä keinona on sieltä ylhäältä alas valumisen sijaan luoda ja antaa sitä rahaa suoraan sinne pyramidin pohjalle, josta se päätyy kuitenkin sinne yläpäähän, mutta se kulkee ja kiertää ensin reaalitaloudessa toivottavasti mahdollisimman monta kertaa ”kädestä käteen”. Tässä ongelman on osittain sama kuin tälläkin hetkellä, eli tämänkaltaisen elvytyksen lopettaminen ilman talouden siitä suuremmin kärsimättä sekä sopivan ”annostuksen” antaminen ettei seurauksena ole hyperinflaatio. Poliittisesti vaikea vaihtoehto on myös korkojen normalisoiminen ja markkinatalouden luonnollisen toiminnan vapaa tapahtuminen, eli velkojen pieneneminen maksukyvyttömyyksien ja konkurssien tai velkojen leikkauksien kautta. Tämä on ikävä tapahtumasarja ensimmäisessä vaihtoehdossa ja moraalisesti äärimmäisen vaikea toteuttaa ”oikein ja tasapuolisesti” toisessa vaihtoehdossa, mutta molemmissa velan määrä saataisiin nopeammin alas kuin nyt käynnissä olevassa hitaassa maksamisen ja kituuttamisen kautta toteutetussa vaihtoehdossa. Valtio ja keskuspankit voisivat ensimmäisessä tukea toimia ja pitää yhteiskuntarauhaa yllä avustusten, kansallistamisten ja väliaikaisesti jonkinlaisten perustöiden tarjoamisella joilla pidetään yhteiskunta pystyssä. Velkojen anteeksiannon moraalisen puolen toteuttamiseksi tulisi huomioida oikeudenmukaisuus niiden kesken kellä ei ole velkaa tai ketkä ovat hoitaneet asiansa paremmin.

 Vielä olisi aiheellista pohtia miten suuren osan taloudestamme finanssitalouden tulisi muodostaa. Nyt jo moni tuotteiden tai palveluiden myyjien varsinainen tulos tulee rahoituksen puolelta. Onko tämä pidemmän päälle kannattavaa? Samoin olisiko nyt rahan perässä finanssisektorille meneville fiksuilla ja luovilla ihmisillä enemmän annettavaa kehittäessä jotain reaalimaailmaan liittyvää finanssi-instrumenttien sijaan. Samoin tulisi tarkastella finanssisektorin asemaa ja pyöröovipolitiikkaa suhteessa poliittiseen järjestelmäämme. Lisäksi politiikassamme tulisi ottaa reaalimaailman ja reaalitalouden kehittäminen entistä enemmän huomioon ja nostaa tärkeämmäksi suhteessa nykyiseen tilanteeseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat