Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

ELVYTTÄÄKÖ VAI EI?

Viime vuosien aikana on säännöllisesti ollut keskustelua ja kannatusta niin elvyttävän kuin tiukemman talouskurin puolesta. Useita asiantuntijoita löytyy molempien linjojen taakse. Vastausta ei siis liene aivan niin yksinkertaista antaa.

Miten selvittää tie ulos tästä talouskriisistä on ollut osa talouskeskustelua ja väittelyäkin viime vuosina. Erilaiset näkemykset ja uskomukset ovat jakaneet ihmisiä selvästi eri leireihin. Jälleen on ilmestynyt kaksi hyvin erilaista analyysia ja sen myötä toimintasuositusta tilanteen korjaamiseksi. Toinen on Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen raportti Strategia Suomelle. Toinen Pertti Haaparannan analyysi Miten Suomen taloutta voitaisiin elvyttää? Äärimmäisen tiivistettynä ja yksinkertaistettuna toinen kannustaa hintakilpailukyvyn parantamiseen sisäisen devalvaation kautta ja toinen kysynnän kasvattamiseen elvytyksen avulla. Molemmat omaavat perustelunsa eri talouden ihmisten parissa. Miten näin eri näkemyksiä voi olla? Populistinen talouskirjoittaja Jan Hurri nostaa erot jo niin suuriksi ja kysyy onko kyseessä lääkettä vai myrkkyä, kertomatta kumpi on kumpaakin. Ensimmäisenä palatessa reaalimaailmaan ja tosiasioihin tulee muistaa, että ero lääkkeen ja myrkyn välillä on oikeastaan vain annostus ja käyttö. Eli moni lääke on myrkyllistä ja haitallista väärin käytettynä ja väärinä annostuksia, sekä vastaavasti monia myrkkyjä käytetään pohjana kehitettäessä uusia lääkkeitä. Eli onko noissa Suomen talouden tilaa koskevissa analyyseissäkään näkemykset todellisuudessa niin erilaiset?

Borgin ja Vartiaisen raportin mukaan meidän kilpailukykymme on selvästi heikentynyt johtuen Nokian ja metsäsektorin alamäen lisäksi liian korkeaksi nousseista kustannuksista tuottavuuteen nähden. Tämän lisäksi syitä löytyy jäykistä rakenteista ja liian alhaisesta työssäkäyvien määrästä. Lääkkeeksi tarjotaan kilpailukyvyn palautusta alhaisilla kustannusten korotuksilla, alhaisemmilla kuin muissa euromaissa. Toiseksi työllisten määrää tulisi lisätä. Tästä löytyy hyvin erilaisia näkemyksiä tulisiko sitä tehdä työvoimaa lisäämällä vai työpaikkoja lisäämällä. Raportissa ehdotetaan työvoiman lisäämistä, mutta ymmärtääkseni oleellisinta tässä kohtaa olisi saada työllisten määrän nousemaan. Kolmanneksi tulisi tehdä kaikki tuottavuuden kasvattamiseksi.

Haaparanta nostaa esiin ennen kriisiä yksityisen sektorin velkaantumisen, erityisesti asuntolainojen kasvun. Tämän myötä nousi yleinenkin kustannustaso, joka edelleen alensi kotimaisen tuotannon ja viennin kilpailukykyä lisäten siten tuontia huonontaen vaihtotasetta. Eli kyseessä oli pääomien sisäänvirtauskriisi velkaantumisen kasvaessa. Kritiikkiä hän antaa Euroopan hitaammalle ja tiukemmalle toiminannalle verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Tämä on aiheuttanut kysynnän puutetta, ja siten alentanut tuotantoa lisäten työttömyyttä ja ongelmia. Ratkaisuksi hän ehdottaa elvytystä ja uskoo sen maksavan itsensä takaisineen kerrannaisvaikutuksineen.

Tässä kohtaa vaikutamme vielä olevan hyvinkin erilaisten näkemysten äärellä. Kuitenkin kun otamme Haaparannan analyysistä kohdan, missä hän toteaa ainoan tavan rationalisoida työvoiman tarjontaan nopeasti vaikuttavat uudistukset, on niiden vaikutus hintakilpailukykyyn, jolloin ilman kotimaista elvytystä saataisiin suomalaisten tuotteiden kysyntää kasvatettua muihin nähden, erityisesti muiden euromaiden. Tähän hän toteaa vielä auttavan tuottavuuden nostamisen. Tämän jälkeen analyysit tuntuvatkin jo selvästi läheisemmiltä keskenään. Kyse on siis pitkälti siitä millaiseen talouden opin suuntaukseen uskoo, ja millaisina pitää tämän hetken tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Haaparannan analyysissakin laskemisessa käytettyjen lukujen arviot ovat hyvin erilaisia eri lähteiden ja arvioijien mukaan, ja siten saadaan hyvin erilaisia lopputuloksia. Sama on ollut nähtävissä EU:n kriisin hoidossa tai meidän viime vuosien budjeteissa ja talousarvioissa. Ne ovat pitkälti olleet arvioita, ellei jopa veikkauksia ja tulos suhteessa todellisuuteen on siten vaihdellut huomattavasti arvioijasta riippuen.

Miten sitten pääsemme lähemmäs tuota otsikon kysymystä? Mielestäni tulee katsoa ensinnäkin Suomen tilannetta, toimia ja näkymiä. Tämän jälkeen tulee huomioida Euroopan, euron ja euromaiden tilanne, koska nyt olemme joissain asioissa samassa veneessä ja kaikki päätökset eivät ole enää meidän omissa käsissä. Lisäksi tulee huomioida muiden suurten maiden ja keskuspankkien toimet, koska niilläkin on merkitystä niin valuuttojen kuin muiden toimien osalta. Olemme nähneet dollarin ja euron arvon muuttuvan rajusti viime aikoina, tai öljyn hinnan alentumisen. Kiinan valuutan devalvointi on esimerkki merkittävästä tapahtumasta, joka ei ole meidän käsissämme, mutta on vaikutuksiltaan merkittävä. Nyt on keskustelun aiheena laitetaanko Kiinan teräksen ylituotannolle tulleja Euroopan tuonnin osalta, näiden kaltaiset asiat vaikuttavat nyt paljon eivätkä ole pelkästään Suomen päätettävissä. Lisäksi tulisi pohtia mitä Suomessa on nämä viimeiset vuodet tehty, onko se ollut elvytystä vai syömävelan ottamista? Osittain sillä on pidetty kotimaista kysyntää yllä mutta perinteisemmän elvytyksen eli investointien kanssa sillä on ollut vähemmän tekemistä. Tulokset eivät ole myöskään erityisen vakuuttavat, aikaa on ostettu, mutta velka on kasvanut huomattavasti ja silti olemme nyt velkaantumisen lisäksi rikkoneet asetetut alijäämän rajat.

Alhaisten korkojen aikaan kannattavien investointien tekemistä velkarahalla tuskin kukaan vastustaa, sellaisten jotka selvästi tuottavat ja maksavat siten itseään takaisin. Toinen asia on mitkä ovat tällaisia investointeja, ja miksi yksityinen raha ei ole niihin jo investoinut aikana jolloin korkotuotot ovat alhaiset. Uutta Talvivaaraa tuskin moni haluaa. Huomioitavaa ja myös kannattavuuslaskelmiin vaikuttava seikka on miten elvytys todella kohdistuu kotimaahan.  Tai miten paljon valtion tulee ulkomaisessa omistuksessa olevan yrityksen toimintaa tukea? Vai tulisiko se jäädä yrityksen tehtäväksi? Tuleeko meidän rakentaa Soklin rata, tai Talvivaaran poistoputki tai veden puhdistus mikäli yritys nyt on ulkomaisessa omistuksessa? Lasketun BKT:n kasvamisen todellisesta elvyttävästä vaikutuksesta velkarahalla voidaan myös olla montaa mieltä siinä tapauksessa, mikäli elvytykseksi tarkoitetut rakennushankkeet valuvat esimerkiksi virolaisille yrityksille ja virolaiselle tai puolalaiselle työvoimalle, kotimaisen ollessa laajasti kortistossa. Lisäksi elvytyksen lasketuilta vaikutuksilta valuu pohja silloinkin, mikäli ylimääräinen käytössä oleva raha menee ulkomaan matkoihin, tai Kiinassa valmistettujen tuotteiden ostamiseen. Tämä edelleen huonontaisi vaihtotasettamme. Matkustelu esimerkiksi oli erään juuri julkaistun tutkimuksen mukaan kärjessä mihin ylimääräistä rahaa ihmiset mahdollisesti käyttäisivät. Aivan vastaavasti yhtä hölmöä on myydä tuottavaa omaisuutta kuten Soneran tai Sammon osakkeita jotka tuottavat enemmän kuin lainojen korot ovat. Kuitenkin näinkin on meillä tehty. Yksittäisen euromaan elvytyksen ongelmana on myös oman rahapolitiikan puute, sekä sovitut velkaantumisen ja budjettialijäämien rajat. Yhdessä sovittaessa ongelmaksi ovat jo monessa asiassa muodostuneet erilaiset näkymät ja tahtotilat ja niiden myötä hetkittäin hitaat ratkaisut.

Eli kysymykseen tulisiko elvyttää vai keskittyä kilpailukyvyn parantamiseen on mielestäni ensin perusteltua pohtia miltä kasvu- ja tulevaisuuden näkymät vaikuttavat meillä sekä muilla alueilla. Lyhyt aikaisen notkahduksen yli elvyttäminen on helppo perustella, pidempiaikaisen tai pysyvämmän hitaan kasvun näkymiin se ei ole järkevää. Silloin on enemmän syytä pohtia omia rakenteitamme ja vientimme tuotteita, laatua ja määrää, sillä me olemme kuitenkin niin pieni osa maailman taloudesta, että meille sopivan kokoisen osuuden saaminen siitä ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.

Elvyttäminen on perusteltua myös, mikäli on kannattavia investointikohteita, tai uusia toimialoja joihin meillä hyvät pohjat, ja mahdollisuudet aikaisemman osaamisen perustella. Uusia Valcoja ei kuitenkaan kannata perustaa, eli laskelmat ja näkemykset tulee kestää kriittisetkin katselmukset. Sen sijaan suunniteltuja kunnostus ja investointikohteita voi aikaistaa, tai rakentaa esimerkiksi kohtuuhintaisia asuntoja kasvaville alueille helpottaen työvoiman liikkumista ja työperäistä muuttoa.  Näissä toki tulisi huolehtia mahdollisimman suuresta kotimaisuusasteesta. Sen sijaan syömävelan otto elvytyksen nimessä tulisi olla ehdottomasti kiellettyä tai hyvin rajattua meidän ikärakenteen ja näkymien valossa, aivan samoin kuin tarpeettomien asioiden rakentaminen, kuten eteläisissä euromaissa on tehty, sieltä löytyy lentokenttiä mille ei ole ikinä laskeutunut yhtään konetta, tai junia mitkä eivät ole ikinä kulkeneet mihinkään.

Aivan yhtä oleellista on korjata meidän kilpailukykymme ongelmia. Palkkojen laskeminen on aina äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta, mutta kustannukset eivät enää saisi nousta edes samaa tahtia kilpailijamaiden kanssa. Toki tämä edellyttää myös, että samaan aikaan muut elämisen kustannukset eivät nouse myöskään, mieluiten saisivat laskea jolloin ostovoima kasvaisi. Eli ”talkoisiin” tulisi saada osallistumaan koko yhteiskunta. On hankala perustella korotusten jäädyttämistä mikäli asumisen, ruuan ym. hinta tai verotus kiristyy jatkuvasti. Sillä loppujen lopuksi ei ole väliä montako euroa palkkaa saa, vaan mihin se määrä riittää ja mitä sillä saa ostettua, eli millainen on sen ostovoima. Yhtä itsestään selvää tulisi olla pyrkimys parantaa tuottavuutta ja lisätä työssäkäyvien määrää, sekä kiinnittää huomiota vaihtotaseeseemme ja miten voisimme sitä parantaa. Energiaomavaraisuuden nostaminen olisi yksi helpoimpia keinoja. Lisäksi tulee pohtia mitkä ovat ne tarvittavat ja tarpeelliset tehtävät jotka julkisen sektorin tulisi hoitaa. Tällä, ja turhan sääntelyn purkamisella voidaan huomattavasti vaikuttaa maamme hintatasoon ja toiminnallisuuden kannattavuuteen ja siten sen määrään.  

Kreikkaa on käytetty esimerkkinä kiristävän talouspolitiikan vaikutuksista, koska silloin maan BKT on pudonnut ja velkaantuneisuus vain kasvanut. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että moni asia oli menossa parempaan suuntaan, ja olisi mennyt enemmänkin mikäli kreikkalaiset olisivat suorittaneet tarvittavat toimet ja keränneet edes suunnitellut verot. Esimerkiksi Irlanti tai Portugali ei ajautunut samanlaiseen tilanteeseen. Vastaavasti Yhdysvaltoja käytettiin esimerkkinä elvytyksen toimivuudesta, mutta siellä on myös erittäin dynaaminen talous, joka sopisi yhtä hyvin esimerkiksi muutosten tekemisestä ja kilpailukyvyn tärkeydestä ja sen ylläpidosta. Eli toimet tulee tehdä sopivassa suhteessa maan tila ja talous huomioon ottaen. Pohdittavaa on myös Yhdysvaltojen talouden todellinen tila, koska siellä ei edelleenkään ole nostettu korkoa, ja keskuspankki on ilmoittanut sen olevan datasta riippuvaista. Huolestuttavaa on myös yli 90 miljoonan ihmisen oleminen työelämän ulkopuolella.

Euroopan laajuista elvytystä ollaan nyt tekemässä EKP:n osto-ohjelman ja investointirahaston myötä. Nähtäväksi jää miten suuri vaikutus näillä on reaalitalouteen Euroopan ja vastaavasti Suomen tasolla. Nähtäväksi myös jää millaisia rakenteellisia muutoksia ja kilpailukykymme parannuksia nykyinen hallitus saa aikaan neljän hukkaan heitetyn vuoden jälkeen. Alku on ollut ristiriitaisia tunteita herättävä. Nyt olisi jo tekojen tekemisen aika monella tasolla. Sillä huonosti hoidettu ”elvytys” kilpailukyvyttömässä maassa ja avoimessa taloudessa on hukkaan heitettyä rahaa, sekä entistä syvemmän kuopan kaivamista. Samanlaista myrkkyä on myös yritys parantaa kilpailukykyä palkkojen suhteen, jos samaan aikaan nostetaan kustannustasoja muilta osin, eikä puretan turhaa sääntelyä ja muita toimeliaisuuden esteitä. Samoin saavutettu muutos kilpailukyvyssä voi valua Kiinan devalvoinnin kaltaisiin toimiin ja menettää vaikutustaan. Eli tässäkin tapauksessa ero myrkyn ja lääkkeen välillä on annostuskoko ja käyttö sekä sen ja muun toiminnan yhteisvaikutus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat