Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

KÄENPOIKASTEN MAA

Käki on lintumaailman erikoisuus. Lintu joka munii toisen pesään olettaen, että muut hoitavat, ruokkivat ja kasvattavat sen poikasen. Se käyttää useampia lajeja tähän tarkoitukseen. Meillä Suomessa on osittain samankaltainen tilanne. Meilläkin oletetaan monien tahojen toimesta valtion tai jonkun muun tekevän työt, tai ainakin tulevan aina tarvittaessa apuun, sen sijaan että tekisimme itse ja pärjäisimme ilman tukia avoimessa markkinataloudessa. Onko tilanne näin ja voiko se jatkua ilman muutosta?

Käki on pesäloinen, eli se ei itse haudo muniaan, eikä huolehdi omista poikasistaan. Useimmiten käki käyttää leppälintuja tähän tarkoitukseen, mutta on myös muita vaihtoehtoja. Se siis olettaa toisen hautovan ja kasvattavan sen poikaset. Meillä Suomessa on samankaltaista ajattelua nähtävissä, valtion, yhteiskunnan tai jota kuta muuta huudetaan hyvin herkästi ja usein apuun oli kyse sitten ihmisistä, yrityksistä tai etujärjestöistä. Nykyään koulun pitäisi kasvattaa lapset, yhteiskunnan taata kaikille samanvertaiset olosuhteet riippumatta tekeekö paljon, vähän tai ei mitään. Yrityksiä tai kokonaisia toimialoja tulisi tukea, mikäli ne eivät pärjää avoimessa kansainvälisessä kilpailussa. Ihmisistä tulisi huolehtia kehdosta hautaan vaikka nämä itse vain pahentaisivat tilannetta alkoholilla tai muulla haitallisella toiminnalla vuodesta toiseen. Palvelut ja yhteydet tulisi olla yhtä hyvät, asuu sitten kaupungissa tai kaukana syrjäseudulla. Tarjoamme ilmaista koulutusta muidenkin maiden kansalaisille. Teemme raakojen lukujen mukaan vähemmän työtunteja ja vietämme pidempiä lomia kuin monessa muussa maassa. Emme ole valmiit tinkimään mistään ja joustaminenkin on tietyissä asioissa hyvin vaikeaa. Olemme kovin sanoin kritisoineet Kreikkaa, vaikka siellä monessa mielessä on toimittu hyvin samankaltaisesti, toki pidemmän aikaa ja viety asioita pidemmälle, mutta suunta ja toimintamalli on ollut samankaltainen.

Listaa voisi edellisen kaltaisista asioista jatkaa paljon pidempään, mutta se ei ole tässä tarkoitus. Kuten ei ole tarkoitus erityisesti hakea syyllisiä tai syyttää ketään, vaan herättää ajattelemaan asioita. Eivät kaikki edelle mainitut asiat ole sinänsä huonoja. Kysymys on vain onko meillä oikeasti varaa niihin? Tuntuu kuin osa tästä maasta eläisi edelleen aikaa kun ikärakenne oli parempi ja meillä oli kannattava idänkauppa, oma valuutta ja rajat olivat paljon suljetummat niin ihmisten, tavaroiden, yritysten kuin pääoman osalta. He eivät ymmärrä millaisessa lintukodissa he saivat elää. Monella yrityksellä ei ollut niin kovaa kilpailua, hintoja ja palkkoja nostettiin vuosittain ja sitten tilanne korjattiin devalvoimalla. Nyt kun tuota mahdollisuutta ei enää ole, ja yritykset sekä työvoima ja me yhdessä kansakuntana joudumme kilpailemaan avoimilla markkinoilla yhteisellä valuutalla, on tilanne aivan toisenlainen.

Kukaan ei tietääkseni ole koskaan sanonut, että avoin globaali markkinatalous olisi helppoa tai aina reilua, mutta sen ei myöskään tilanne pitäisi tulla kenelläkään yllätyksenä. Asiasta on kirjoitettu useita kirjoja jo ennen kuin liityimme Euroon. Esimerkiksi Friedman kuvaa tilannetta kirjassaan Globalisaatio miten tilanne on kuin kultainen pakkopaita, ja meillä on valittavana istummeko oliivipuun alla vai ajammeko Lexuksella. Pakkopaita kuvaa sitä miten on pakko toimia tiettyjen sääntöjen mukaan pärjätäkseen avoimessa globaalissa taloudessa, ja kultainen tulee siitä, kun niin toimii seuraa taloudellisesti hyviä asioita. Kirjoja ja asiasta varoittaneita on monia muitakin, mutta tuo esimerkki tulee yleensä ensimmäisenä mieleen. Toinen esimerkki on meillä eduskunnassa käyty keskustelu Lipposen ja Ahon välillä, jossa käsiteltiin miten yhteisvaluutassa ei ole devalvaation mahdollisuutta. Eli ainakin maan johdossa asian piti olla kyllä varsin hyvin tiedossa, mitä yhteisvaluutta ja sen olosuhteet tulisivat merkitsemään.

Meidän yrityksillä ja oikeastaan koko yhteiskunnan toiminnalla ei historiallisesti ollut erityisen otolliset lähtökohdat tilanteeseen, koska meillä monella alalla ei juuri ole kilpailua, vaan markkinat on jaettu kahden tai muutaman toimijan kesken, sekä meillä oli vahva historiallinen tausta niin liiketoiminnassa kuin muussakin nostaa niin hintoja kuin palkkoja oli siihen aihetta toiminnan kehittymisen myötä tai ei. Sama kehitys pääsi jatkumaan kuin puolivahingossa Nokian menestyksen myötä kuin talouden vahvan kasvusyklin myötä missä Kiina kasvoi ja investoi tavalla mikä lisäsi talouden aktiviteettiä poikkeuksellisen vahvasti. Nyt kun kumpikaan ei enää toimi samoin kasvun veturina, ja sykli kääntyi negatiiviseen suuntaan, on karvas totuus tullut esiin. Olemme hinnoitelleet itsemme ulos tietyiltä markkinoilta, sekä olemme keskittyneet liiaksi investointituotteisiin, emmekä ole niin monipuolinen ja dynaaminen talous kuin ehkä olemme kuvitelleet. Asia on moneen kertaan todettu ja tunnistettu, mutta siitä miten ja milloin asioita tulisi muuttaa ja korjata tuntuu vallitsevan melkoinen erimielisyys.

Asiaa ei ole myöskään auttanut meidän hieman sinisilmäinen ja hyväuskoinen asennoituminen niin EU:hun kuin globaaliin markkinatalouteen. Ihmisissä ja ystävissä hyvät ominaisuudet eivät välttämättä ole sitä poliittisessa tai yritysjohdossa. Tai miten yritysjohtomme on pärjännyt niin metsäyhtiöiden Pohjois-Amerikan valloituksessa, tapaus Sonera tai Nokia ja viimeisenä tapaus sähköverkkojen myynti meidän edelliseltä hallitukselta. Viime vuosina erityisesti finanssisektori on antanut muistutuksen ja opetuksen miten pokerista tutut opit on hyvä pitää mielessä, eli ”on moraalisesti väärin antaa hölmön pitää rahansa”. Ja toisena ”jos et ensimmäisen puolen tunnin aikana tajua kenen rahoja ollaan viemässä, niin todennäköisesti se hölmö olet silloin sinä.” En tarkoita, että meidän tuli muuttua kaikista pahimmiksi kapitalisteiksi, mutta nuo ajatukset yhdistettynä aivan normaaliin ajatteluun estäisi jatkossa vastaavat pahimmat erehdykset. Muistan erään talousaiheisen kurssin koulussa, jossa opettaja ihmetteli vastaustani ja sanoi, ettei liiketoiminta ole koskaan sodankaltaista toimintaa, eikä siksi tulisi ajatella niin kovasti kuin hänen mielestään minä siinä kohtaa tein. Olisi nyt hyvä kuulla hänen mietteitään asiasta vuosien jälkeen. Hänen ja muidenkin kannattaisi katsoa esimerkiksi miten Lehmanin entinen CEO Dick Fuld puhuu omille työntekijöilleen. Siitä tai muiden finanssisektorin ihmisten puheista saa käsityksen millä asennemaailmalla siellä oltiin töissä, ja miksi ajauduttiin tähän finanssikriisiin. Siinä on kyse aivan eri asioista voiko yritys irtisanoa ja jakaa osinkoa samaan aikaan, ja minun vanha vastaukseni on kaunis iltasatu niihin verrattuna.

Samaan lintukotoon ei ole enää paluuta, vaikka eroaisimmekin Eurosta, kuten jotkut ehdottavat. Muutoksia olisi silloinkin tehtävä, koska meillä ei enää ole lainkaan samaa luokkaa omaa tuotantoa joka valuutan heikennyksestä hyötyisi. Lisäksi meillä on nyt paljon Euromääräistä velkaa. Eli mitään taikatemppua ei tilanteen parantamiseksi ole, vaan muutosta ja sopeutumista on edessä kaikissa vaihtoehdoissa. Toki oma valuutta olisi mukava jouston elementti ja siinä olisi huomattavasti mukavampi velkaantua, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että joudumme entistä enemmän sopeutumaan avoimeen markkinatalouteen, jossa pääomat, yritykset ja työpaikatkin liikkuvat paikasta toiseen. Meitä on kuitenkin promilleen luokkaa maailman väestöstä, eli ei meidän mahdotonta osaa maailman kaupasta tule saada.

Kritisoin aikaisemmin rajuimpia kapitalismin muotoja, kuitenkin niistä ja niiden mallimaasta Yhdysvalloista kannattaa tietyissä asioissa ottaa oppia ja mallia. Esimerkiksi miten siellä kapitalismiin on patriotismi yhdistetty selvästi vahvemmin monissa asioissa, niin yritysten kuin henkilöiden toiminnassa, ja tämä on vahva etu tietyissä asioissa. Eli miten me moninkertaisesti pienempi maa emme pysty paremmin soutamaan samaan suuntaan ja toimimaan enemmän meidän avointa sektoria tukeaksemme, vaan yritämme yhtä paljon, ellei enemmän käydä ”toistemme taskuilla” ja käytämme aivan liikaa energiaa keskinäiseen valtapoliittiseen taisteluun. Sillä siitä on monessa asiassa oikeasti kysymys, sillä eivät nämä asiat niin ihmeellisiä ole, etteivät ne olisi monen tiedossa tässä maassa. Eli meidän tulisi kääntää suunta selvästi enemmän miten avoin sektori saisi entistä enemmän tuottoja maailmalta, vaikka suljettu sektori siitä aluksi hieman kärsisikin. Lisäksi jatkossa, aivan kuten on ehdotettu, tulisi avoin sektori olla se, joka määrittää mahdolliset jakovarat niin palkankorotusten kuin julkisen sektorin kulujen osalta.

Itse näkisin ennemmin miten laitamme itse asiamme kuntoon, ja pärjäämme jatkossa paremmin itse niin yksilöinä kuin kansakuntana. Eikä niin, että kinastelemme keskenään kunnes meillekin tullaan ulkopuolelta sanelemaan sopeutustoimia. Sillä tilanteessa missä luomme nykyistä enemmän haluttuja tuotteita ja lisäarvoa muulle maailmalle on meillä selvästi nykyistä paremmat mahdollisuudet tehdä nykyistä mukavampia päätöksiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat