Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

HISTORIAN SUURIN VARALLISUUDEN SIIRTO

Talouden historiassa valuuttoja on tullut ja mennyt aivan kuten valtioita. Omaisuuksia on vaihtanut omistajaa, niitä on luotu ja tuhottu niin sodan kuin rauhan aikana. Nimellisesti selvästi historian suurin varallisuuden siirto on tehty 2008 finanssikriisiin yhteydessä ja sen jälkeen. Edellinen suuri omaisuuden siirto tapahtui kun Neuvostoliitto romahti ja suuret omaisuudet sen valtion osalta päätyivät muutamien ihmisten käsiin. Nyt siirto tapahtui keskuspankkien pelastuspakettien ja elvytystoimien sekä valtaisan rahanluonnin avulla, jolloin rahan määrä kasvaa ja siten ostovoima heikkenee, etenkin mikäli nyt luotu raha siirtyy ja monistuu reaalitalouteen. Tällöin olisi suuri riski kaikkien aikojen kuplan syntymiselle. Toinen merkittävä tapahtuma on ollut valtaisa velkojen siirto ja osto-ohjelma. Tässä arvottomia ja pienen arvon lainoja on siirretty veronmaksajien tai keskuspankkien kontolle huomattavasti markkina-arvoa suurempaan hintaan, joissain kohtaa jopa täyteen hintaan.

Tämä varallisuuden siirto tapahtui molemmin puolin Atlantin valtamerta. Molemmissa tapauksissa sen juuret juontavat useiden vuosien taakse ennen finanssikriisin puhkeamista. Molemmissa tapauksissa selvittelyssä oli vahvasti mukana niin keskuspankit kuin poliittinen johto. Myös ratkaisuissa oli paljon samaa, vaikka erityisesti aikatauluissa oli suuria eroja. Molemmissa tapauksissa uutta rahaa luotiin valtaisa määrä, velkaa siirrettiin keskuspankkien ”hoitoon”, eli siirrettiin yhteisesti vastattavaksi. Lisäksi kuvioon tulivat niin pelastus- kuin elvytyspaketit sekä QE-ohjelmat, joista eroon pääseminen on ollut ja tulee olemaan vaikeaa, eikä siitä ollut eikä oikein vieläkään ole exit-suunnitelmaa.

HISTORIA LYHYESTI

Yhdysvalloissa Teknologia kuplan puhjettua ja syyskuun terrori-iskujen jälkeen korot laskettiin yhteen prosenttiin keskuspankin ja sen johtajan Alan Greenspanin toimesta. Tämä halpa raha oli lähtölaskenta seuraavan entistä suuremman kuplan syntymiselle. Tämä kupla syntyi asuntomarkkinoille, ja sitä oli muodostamassa ketju jossa pohjana oli spekulaatio asuntojen hintojen nousun jatkumisesta edelleen kuten siihenkin asti. Tämä spekulointi tarjosi mahdollisuuden myöntää lainoja ihmisille joilla ei muuten olisi ollut mitään asiaa markkinoille, eli subprime lainoja, jotka jo nimensä mukaan ovat kaikkea muuta kuin priimaa. Näitä lainoja niputettiin yhteen hyvän luottoluokituksen lainoiksi, joita isot investointipankit myivät sijoittajille ja instituutioille ympäri maailman (MBS ja CDO). Ja koska kyse oli asuntolainoista, joiden vakuutena oli asuntoja, voitiin toimintaa hoitaa huomattavasti suuremmalla velkavivulla kuin monessa muussa asiassa olisi ollut mahdollista toimia. Varoituksia ja epäilyjä asiasta alkoi kuulua jo vuosia ennen varsinaista kriisiä, mutta koska ”kaikilla oli niin mukavaa” ja talous näytti kasvavan, niin epäilijät eivät saaneet ääntään kuuluviin ja heidät sivuutettiin melko tehokkaasti.

Kun kriisi sitten puhkesi asuntojen hinnan nousun tyrehdyttyä tai jopa hintojen laskemisen myötä olivat ensin pinnan alla suurella velkavivulla toimivat spekulantit. Näitä oli niin yksittäisissä henkilöissä, pienissä ja suurissa asuntolainoja välittävissä yrityksissä kuin suurissa investointipankeissa. Tämän lisäksi epäluulo huonoja lainoja alkoi levitä ja kasvaneet epäilykset siitä kenellä näitä olisi millaisia määriä taseissaan. Tämä johti epäilyksiin maksukyvyistä ja aiheutti luottomarkkinoiden tyrehtymistä. Paheneva tilanne johti ensin Bear Sternsin myyntiin ja erilaisiin pelastustoimiin kulissien takana sekä julkisesti, kuten Fannie Maen ja Freddie Macin huostaan otto valtion taholta. Epäluulo rahoitusalalla jatkoi kuitenkin kasvuaan ja likviditeetistä oli yhä suurempi pula osalla toimijoista. Nämä yhdessä ajoivat suuret investointipankit ongelmiin. Lehman Brothersin epäonnistuneet myynti ja pelastusyritykset johtivat sen konkurssiin syyskuussa 2008. Sen tilien jäädyttäminen lisäsi paniikkia markkinoilla entisestään ja kiristäen luottomarkkinoita ja rahoitustilannetta jo muillakin toimialoilla. Tilannetta pahensi vielä pankkien riskien siirtäminen muille luottoriskijohdannaisten avulla (CDS). Tästä johtuen maailman suurin vakuutusyhtiö AIG oli menossa konkurssiin, kun lukuisat pankit olisivat vaatineet korvauksia samaan aikaan luottoriskien toteutuessa. Pääomia söi myös market-to-market säännön mukainen markkina-arvoon kirjaaminen, mikä aiheutti huomattavia alaskirjauksia vuosina 2007 ja 2008.

Euroopassa tilanne kehittyi toisella tavalla. Täällä oli myös alueellisia asuntokuplia, jotka myös osittain ovat puhjenneet kriisin aikana, ja osa on vielä pystyssä. Ongelmaksi täällä muodostuivat halvat korot ja suuri lainan otto valtioiden toimesta. Euron myötä muutkin maat saivat Saksan ja muiden vanavedessä lainaa huomattavasti alhaisemmilla koroilla kuin aikaisemmin, jota ne myös ottivat kasvavia määriä lisäten tuontiaan ja rakennus- ja investointitoimintaa sekä kasvattivat muita julkisia menojaan. Lehman Brothersin kärjistämän kriisin ja BKT:n laskun sekä Kreikan taloudenpidonepäselvyyksien paljastuminen ja alentuneiden kasvunäkymien myötä kyseenalaiseksi nousi tiettyjen maiden kyky vastata veloistaan tulevaisuudessa. Koska euroalueella ei ole yhtenäisiä velkamarkkinoita kyseenalaistuksen kohteeksi nousivat myös näiden maiden korkotasot suhteessa maksukyvyn riskiin, ja kriisin kohteina olevien maiden korot lähtivätkin selvästi nousemaan ja siten nopeasti kasvattamaan uusittavien lainojen kustannuksia mikä jälleen lisäsi epäilyksiä maksukyvystä. Kriisin kärjessä olivat ns. PIGS-maat, eli Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja. Italia oli myös mahdollinen kriisimaa ja siten ehdokas termiin sopivaksi maaksi. Kaikkien kohdalla velasta huomattavan suuri osuus oli Saksalle, Ranskalle ja Iso-Britannialle, sekä niiden pankeille. Osalla velkaa oli ostettu esimerkiksi aseita, autoja tai muita tuotteita samoista maista. Ongelma oli myös EU-sopimuksista löytyvä pykälä jonka mukaan kunkin maan tulisi itse huolehtia omasta pankki- ja rahoitussektoristaan sekä veloistaan.

Kriisin puhjettua ja talouden hidastuttua ongelmaksi nousi myös kasvava velan suhde BKT:hen. Tätä pahensi kriisimaiden leikkaukset jotka supistivat sitä. Leikkausten toimivuudesta tai toimimattomuudesta on erilaisia näkemyksiä ja näyttöjäkin eri kriisiin joutuneiden maiden kohdalla. Ongelmaa pahensivat euron muodostamat kahleet sekä talouden globaali hidastuminen mikä heikensi mahdollisuuksia päästä uudelleen kasvuun mukaan verrattuna aikaisempiin yksittäisten maiden kriiseihin ja leikkauksiin. Tilanne toi myös esille puutteet ja vajaavaisuuden EU:n toimille, etenkin kun maiden välillä on erilaisia näkemyksiä ja kantoja. Tämän myötä koko EU:n kehitys ja asema nousi keskustelun kohteeksi yhteisvaluutta euron lisäksi.

KRIISIN HOITO JA VARAINSIIRTO

Taloustilanteen huonontuessa 2008 kirjattiin elokuuhun mennessä alas 501 miljardia USD. Lopullinen summa on arviolta kolminkertainen, joista noin puolet marraskuussa 2008. Investointipankkien ja niputettujen asuntolainojen osalta ensimmäinen kriisinhoitotoimi oli 25 miljardin USD laina Bear Stearnsille New York FED:n toimesta. Tämä jouduttiin muuttamaan NY FED:n perustamaksi yhtiöksi joka osti 30 miljardilla USD omaisuuseriä Bear Stearnsilta.  Seuraavaksi FED solmi 29 miljardin lainasopimuksen JP Morganin kanssa kattaakseen epälikvidejä lainoja yhtiön ostaessa Bear Stearnsin.

Kulisseissa käytiin neuvotteluja rahoituksista, ostoista ja fuusioista jo ennen syyskuuta. Syyskuussa tapahtumat kiihtyivät. Fannie Mae ja Freddie Mac otettiin liittovaltion huostaan. Vuoteen 2010 mennessä arvio pelastusoperaationkustannuksista oli 135 miljardia, toki lopullinen summa saadaan tietää vasta paljon myöhemmin. Seuraava kriisiyhtiö oli Lehman Brothers, pelastustoimia ja mahdollista kauppaa hiottiin viikonlopun aikana aikaisempien yritysten kariuduttua. Bank of America oli yksi ostajaehdokas. Kuitenkin 14. syyskuuta BOA ilmoitti ostavansa Merrill Lynchin. Kun mahdollinen kauppa Barclaysin kanssa kaatui, hakeutui Lehman Brothers Chapter 11 mukaista konkurssilainsäädännön menettelyä. Seuraavana kaatumassa oli vakuutusjätti AIG, joka oli myynyt pankeille suuria määriä CDS (Credit default swap) luottoriskijohdannaisia, joita käytetään suojaamaan joukkovelkakirjoja velan maksamattomuuden varalta. Summa joka käytettiin AIG:n pelastuspakettiin, ylitti 100 miljardia. Luottojen ollessa edelleen jäässä ja talletuspaon tapahtuessa oli seuraava pelastuspaketti 700 miljardin TARP (Troubled Asset Relief Program), jonka todelliset kustannukset eivät ole noin suuret, koska suuret pankit ovat maksaneet saamansa rahat takaisin, mutta vastaavasti ohjelman ja muiden pelastustoimien myötä ”liian suuret kaatumaan” pankit ovat nyt huomattavasti suurempia kuin aikaisemmin. Näiden lisäksi keskuspankki FED kasvatti tasettaan yli 4 triljoonaan, eli meidän biljoonaan dollariin, josta 1,7 oli asuntolainapohjaisia MBS tuotteita ja 2,4 valtion velkakirjoja. MBS tuotteet olivat markkinoilla lähes arvottomia, mutta FED osti ne osittain jopa yli täyden hinnan tarjoten näin pankeille likviditeettiä. Ostoissa oli mukana muitakin keskuspankkeja ja se oli historian suurin pääomaruiske ja rahoitusoperaatio. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan arviot huonojen lainojen tappioista olisivat 1 biljoona USD Yhdysvalloissa ja 1,6 biljoonaa USD Euroopassa. Useita miljoonia asuntoja ulosmitattiin ja miljoonat menettivät työpaikkansa työttömyyden noustessa laman myötä yli 10 % lukemiin. Lisäksi aiheutui suuria arvon alennuksia asuntojen ja osakkeiden hinnoissa, sekä menetettyjä korkotuloja säästäjillä korkojen laskiessa nollaan tai sen lähelle. Nämä ovat merkittäviä asioita esimerkiksi eläkkeiden, luottoarvojen ja talouskasvun osalta, jotka heijastuvat myös nuorempaan sukupolveen huonompina tulevaisuuden näkyminä, sekä työpaikkojen pienempänä määränä ja vaikeutena päästä asuntomarkkinoille. Näistä viestii miten vararikon partaalla olleet suuret pankit pitävät nyt keskuspankki FED:ssä suuria ylimääräisiä reservejä nauttimassa korkoa, koska lainan anto ei ole toteutunut odotetulla tavalla, vaan yksityisen sektorin lainamäärä on laskenut. Tämä on tervettä kehitystä, mutta aiheuttaa paineita järjestelmälle sekä julkiselle puolelle kasvattaa velkamäärää. Varainsiirron kannalta merkittävässä asemassa on se, että vaikka yksityisen puolen velkamäärä on laskenut, on lähes ilmasta rahaa ollut tarjolla suurille yrityksille ja jo entuudestaan varakkaille henkilöille. Tämä on näkynyt yrityskauppoina, omien osakkeiden ostona ja osakkeiden, kalliiden asuntojen ja keräilykohteiden hintojen nousuna sekä entistä suurempana varallisuuden keskittymänä. Ongelman tästä tekee se miten reaalitalous on kärsinyt ja heikentynyt tänä aikana ja miten se vaikuttaa tulevaisuuden näkymiin ja kehitykseen.

Kriisin jälkeen suuret pankit saivat syytteitä toimistaan asuntolainojen niputtamisessa ja myymisessä. Sovittelukorvausten ja kulujen lisäksi ne ovat joutuneet maksamaan erilaisia sakkoja. Arvioit sakkojen ja korvausten summasta vuosien 2007 ja 2014 välillä on noin 150 miljardia USD. Samana aikana voittojen määräksi on arvioitu noin 700 miljardia, johon noita korvauksia on hyvä suhteuttaa.                       

Euroopan osalta kriisimaiden tilanne ja kriisin syyt olivat erilaisia. Esimerkiksi Irlannissa kyse oli asuntokuplasta ja sen puhkeamisesta ja Kreikassa julkisen sektorin tilasta ja velkaantumisesta, joka nousi tapetille kun paljastui miten maa oli väärentänyt tilastojaan liittyessään euroon ja että 2009 maan pääministeri joutui myöntämään maan budjettivajeen olevan 13 % luokkaa. Tämä lisäsi epäluuloja ja aiheutti korkojen voimakkaan nousun, mikä puolestaan nopeasti nosti lainan hoitamisen kuluja ja velan suhdetta bruttokansantuotteeseen.

Euroopassa reagointi ja toiminta ovat olleet selvästi hitaampaa ja tapahtunut jälkijunassa. Myös täällä on siirretty satoja miljardeja yksityisten omistamaa velkaa veronmaksajien takaamaksi ”pelastus ja tukipakettien” myötä. Nämä ovat todellisuudessa olleet lainoja, joilla on suurimmaksi osaksi maksettu aikaisempia ja kalliimpia lainoja pois, mutta samalla siirretty niiden riskit pankeilta ja muilta sijoittajilta veronmaksajille. Lisäksi Euroopan keskuspankki EKP on aloittanut oman määrällisen keventämisohjelman, eli se on aloittanut osto-ohjelman jossa se ostaa markkinoilta lainoja 60 miljardin euron kuukausitahtia. Lisäksi sen on asettanut ohjauskorkonsa negatiiviseksi, jota vielä muutama vuosi sitten olisi pidetty mahdottomana asiana. Lisäksi keskustelussa on mahdollisuus suurempiin ostoihin ja laskea korkoja entisestään. Lisäksi myös Euroopassa on toteutettu laajoja elvytysohjelmia, autoteollisuutta on elvytetty tälläkin puolella Atlanttia, aivan kuten pankkien pelastuspaketteja, esimerkiksi Isossa-Britanniassa 2008 tehty 500 miljardin punnan pankkien pelastuspaketti.

Näiden toimien johdosta molemmilla puolilla Atlanttia on siirretty satoja miljardeja veronmaksajien rahoja, jotta pidettäisiin pankkeja ja finanssilaitoksia pystyssä. Lisäksi on siirretty suuria summia veronmaksajien vastuulle tai takaukseen. Lisäksi on ostettu mahdollisesti arvottomia velkapapereita sadoilla miljardeilla täyteen hintaan. Tuon arvottomuuden määrittelivät markkinat kriisin aikana, sekä keskuspankit kriisin jälkihoidossa laskemalla korot nollaan tai negatiiviseksi, minkä voisi kääntää että velka ei ole minkään arvoista vanhan ”velka on omaisuutta” hokeman sijaan. Näiden lisäksi miljoonat ovat menettäneet työnsä tai asuntonsa, pahimmassa tapauksessa molemmat. Lisäksi keskuspankit ovat luoneet uutta rahaa niin paljon, että tulevaisuuden osalta on riski inflaatiosta, missä Carunan korotusprosentit tuntuvat pieniltä. Nämä kaikki on tehty, jotta liian suuret pankit ja rahoituslaitokset eivät aiheuttaisi dominoefektiä ja kaataisi koko talousjärjestelmää. Kuitenkaan emme ole onnistuneet kuin ostamaan lisää aikaa. Emme ole korjanneet mitään todellisia kriisin syitä ja ne 2008 liian suuret kaatumaan ovat entistä suurempia ja omaavat edelleen suuren velkavivun ja valtaisat määrät johdannaisia ja muita instrumentteja, joiden todellisista riskeistä ei kenelläkään ole varmasti täysin selvää käsitystä. Toki ehdotuksia uudistuksista on tehty, mutta mitään todellista ja merkittävää ei ole vielä tapahtunut niiden osalta. Siksi seuraavan, edellistä suuremman kriisin mahdollisuus on edelleen todellinen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

"Nämä kaikki on tehty, jotta liian suuret pankit ja rahoituslaitokset eivät aiheuttaisi dominoefektiä ja kaataisi koko talousjärjestelmää"
Niin... tuota, sinä oikeasti uskot tähän?

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Kyllä siinä mielessä, että lainahanojen tyrehtyminen aiheuttaa koko järjestelmän toimimattomuuden hyvin nopeasti. Ja vielä enemmän kyse on johdannaismarkkinoista tuon asian suhteen. Suurimmilla pankeilla on suuruusluokkaa 70 000 miljardin positiot johdannaisissa. Deutsche Bank on tässä yhteydessä ollut paljon uutisissa etenkin kun sen kurssi on laskenut kuin lehman anteeksi lehmän häntä ja se tarjosi hyvin korkean koron talletuksille (keräsi pääomaa?). Samaa suuruusluokkaa on positiot muillakin suurilla pankeilla.

Nuo ovat erään vaikuttavan taloushenkilön mukaan taloudellisia "joukkotuhoaseita", enkä väitä vastaan siinä mielessä, että kun nuo laukeavat niin dominot alkavat kaatua. Toki meille yritetään vakuuttaa, että niitä on molemmilla puolilla "vetoa", eli +-0. Ei kuitenkaan kaikissa asioissa ja en usko silloin voittavalla puolellakaan olevien saavan rahoja kun kellään ei ole varaa maksaa niitä.

Tämä nähtiin jo 2008 kun AIG (maailman suurin vakuutusyhtiö) oli menossa nurin kun sen olisi pitänyt maksaa GS ja muiden positioita. Eli kun voittavat eivät myöskään saa rahojaan häviäjien lisäksi, niin ne dominot kyllä alkavat kaatua.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Olen ollut siinä kuvitelmassa, että USA:n ja Euroopan välillä olisi ollut ratkaiseva ero siinä, että Amerikassa tuki olisi ollut selkeän vastikkeellista. Siis että USA:ssa tuki kohdistui suoraan ongelmayrityksiin ja että tukea saaneiden yritysten osakekantaa olisi siirtynyt liittovaltion salkkuun, kun taas Euroopassa valtiot suoraan rahoittivat ongelmamaita ilman mitään vastiketta.

Olenko ollut väärässä?

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Mielestäni joidenkin kohdalla tehtiin noin, kuten Fannien ja Freddien, mutta mielestäni ei WS pankkien. Korjatkaa jos muistan väärin.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Mielestäni USAn malli oli se ainoa oikea, koska se iski suoraan omistajiin.

Ei siis siksi, että kapitalisti kärsisi vaan siksi, että tulevaisuudessa omistajat katsoisivat tarkemmin toimivan johdon perään, jotta vastaavia omistajiin suoraan iskeviä virheitä ei enää tehtäisi. Euroopan mallihan melkein kannustaa ottamaan huimia riskejä, jos kerran veronmaksajat pelastavat pulasta.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos Vastaus kommenttiin #5

Samaa mieltä. Täällä toisessa ketjussa käsiteltiin asiaa ja kirjoitin sinne että ymmärrän ja olen samaa mieltä, että tietyissä tilanteissa pankit tulee pelastaa. Tämä siksi mitä siitä seuraisi asuntovelkaisille, yrityksille joilla lainaa, ruokakuljetuksille ym. kun raha (valuutta) ei liikkuisi tai lainaa ei saisi. Tähän kun yhdistetään vielä miten vähän omavaraisia nykyään olemme ja avuttomia monessa mielessä pärjäämään järjestelmän romahtaessa.

Mutta on aivan eri asia pelastaa pankit, kuin pelastaa omistajat ja toimiva johto. Uskon myös samaan seuraukseen tuosta kuin sinä. Toki sitä vielä vahvistaisi talletus- ja liikepankkien erottaminen, glass steagall tai vastaava takaisin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #6

Jani, keskustelimme toisaalla tästä samasta eli pankkien vastuullisista henkilöistä. Oma käsitykseni ja näkemykseni vastuullisuudesta jakaantuu oikeastaan kolmeen eri rahalaitostyyppiin (tämä vielä selvennyksenä omasta mielipiteestäni);

1. Pankki joka vastaanottaa talletuksia ja lainaa asiakkaille oman vakavaraisuutensa puitteissa. Tällöin vastuu ensimmäisenä kriisin koittaessa pitäisi langeta mielestäni lainapäätöksiä tekeville henkilöille. Olkoon sitten suoraan pankinjohtaja tai pankkitoimihenkilö (vastuuvakuutus) tahi sitten suurimpien lainojen kohdalla pankin koko johtokunta. Riippuen siitä miten lainapäätösten tekeminen on ohjeistettu. Hyvin johdettuna talletuspankin ei pitäisikään milloinkaan normaalioloissa joutua kriisiin.

2. Pankki, joka talletusten ohella harjoittaa sijoituspalvelua erilaisilla johdannaisilla ym 'välineillä', joissa riski on suuri. Näissä talletuspankeissa/liikepankeissa vastuu on ensimmäiseksi niillä johtajilla ja johtokunnilla sekä omistajilla, jotka vastaavat sijoituspalveluista ja osakkaina pankin toiminnasta. Ei ole mitenkään ymmärrettävissä, että missään tapauksessa veronmaksajat osallistuisivat kriisin rahoittajina. Näissä pankeissa olisi siis ehdottomasti pidettävä erillään (EKP on tätä ehdottanut, mutta ei tainnut mennä läpi?) nämä kaksi erilaisen riskin sisältävää toimintatapaa.

3. Pelkästään erilaisia johdannaiskauppoja käyvät sijoituspalveluyritykset, joiden vastuu mielestäni pitäisi olla selvästi omistajatahoilla, ei laisinkaan veronmaksajilla missään muodoin.

Vain ani harvoin mielestäni voisi tulla kyseeseen veronmaksajien rooli maksumiehinä.

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos Vastaus kommenttiin #7

Samaa mieltä. Toisin vielä tuohon lisäksi hieman erilaisen näkökulman liittyen sekä finanssi- ja reaaalitalouteen. Eli olisiko tapauksessa 1,2 tai 3 kyse eri vai samasta yrityksestä.

Yksi ongelma nyt on elvytysrahojen (tähän astisissa toimissa) päätyminen finanssitalouteen tai ylimääräisiksi reserveiksi, mille esim. FED maksaa korkoa. Seillä on parkissa triljoona, eli meidän biljoona suuruusluokkaa mitä viimeksi katsoin. Tästä tosin hetki jo aikaa.

Se että raha ei niin päädy reaalitalouteen ja sitä hyödyttäviin investointeihin johtuu osittain siitä, että se palaa sieltä niin pitkän ajan kuluesa takasin. Parempaa tuottoa saa toimimalla toisella tavalla. Toki näitä voitaisiin paketoida ja myydä, mutta moni myös pelästyy tätä ajatusta ja miettii 2008 johtaneita tapahtumia.

Mikäli "perinteinen" pankkitoiminta olisi omissa yhtiöissään niin uskoisin siltä osin rahan/valuutan (normaalin tai elvytyksen) päätyvän nykyistä paremmin reaalitalouden investointeihin, ja siten parantavan tilannetta työllisyyden ym. osalta. Ja samalla kontrolli lainojen suhteen olisi varmasti tarkempaa mitä se hetkittäin on ollut. Toki se lisäksi helpottaisi pelastustoimia, mutta se tuli esiin jo sinuun vastauksessasi.

Varmasti nyt saa tässä korkoympäristössä rahoitusta hyville hankkeille. Mutta onko koko korkoympäristö edes terve ja normaali tällä hetkellä? Kun katsoo miten valtiot ja suuret yritykset saavat lainaa negatiivisilla koroilla. Vastaavasti luokattomassa kunnossa (taloudellisesti pidemmällä jaksolla) valtiot "järjettömän" pienillä koroilla, kun taas terveemmällä pohjalla olevat, mutta pienemmät yritykset joutuvat maksmaan paljon suurempia korkoa. Mutta tämä taitaisi olla ihan oman aiheensa ja kirjoituksensa paikka.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Jakoon meni! Hyvä kirjoitus.

Henry

Toimituksen poiminnat