*

Jani Lindroos Ajatuksia&Pohdintoja

Jälleen lillukanvarsia juurisyyn sijaan

Alkoholilain uudistus on ollut suuren huomion kohteena viime aikoina. Erityisesti esiin on noussut muutama asia, ja symboliseen asemaan on noussut 0,8 %. Itselle merkittävin huomio on, että miten taas on keskitytty lillukanvarsiin jyyrisyyn tai syiden sijaan. Toinen huomio on poliittisten päättäjiemme ajaminen monilla rattailla aina tilanteen mukaan ilman mitään selkeää visiota, tavoitetta tai päämäärää.

Alkoholilain uudistus on ollut valmisteilla jo hetken aikaa, ja noussut pinnalle hetkittäin jo aikaisemminkin. Viime päivinä se on taas ollut merkittävässä roolissa niin keskusteluissa kuin uutisoinnissa. Symboliseen asemaan on noussut 0,8 %. Onko kyse tosiaan tuosta, tai muutamasta muusta yksityiskohdasta, vai onko kyse jostain suuremmasta? Itselle merkittävin huomio on ollut, miten jälleen keskitytään lillukanvarsiin juurisyyn tai syiden sijaan, ja miten sujuvasti poliittiset päättäjämme ajavat monilla rattailla aina tilanteen mukaan ilman selkeää visiota, tavoitetta tai päämäärää. Osittain rattaat ovat jopa hyvin ristiriitaisia joihinkin toisiin tilanteisiin nähden.

Ensinnä otan kantaan tuohon laajasti esitettyyn väittämään, että tarjonta ja kulutus korreloisivat täysin keskenään. Todellisuudessa muuttujia on sen verran monta erilaista, että kukaan ei voi varmuudella sanoa mitään. Toki enemmän tai vähemmän valistuneita arvioita voidaan esittää. En epäile kenenkään tahtoa tai motiiveita tässä, mutta haluan muistuttaa, että pienillä muutoksilla arvioista ja ennusteista saadaan hyvin erilaisia. Ajamani agendan mukaan löydän halutessani oikeastaan mihin vain terveyteen ja ravintoon liittyvään asiaan jonkun tutkimuksen joka tukee agendaani, erilaisia tuloksia on oikeasti niin paljon.

Kun tässä on THL ja Pekka Puska mukana niin voisin eiliseltä ottaa vaikka tämän esimerkiksi kun muistelemme aikaisempaa ”rasvojen demonisointia”. Vastaavia löytyy monia muitakin, mikäli haluaa etsiä.

http://m.iltalehti.fi/terveysuutiset/201709202200404921_we.shtml

Eikä tämä ole tarkoitettu edellisten vähättelyksi vaan esimerkiksi miten tutkimuksia ja arvioita löytyy moneen suuntaa. Ja nimensä mukaan arvio on arvio, sekä ennustus on ennustus. Todellisuus nähdään sitten myöhemmin, joskin siinäkin monen on muuttujan tapauksessa ongelmallista täysin määrittää, mikä rooli milläkin muuttujalla on.

Haluaisin myös muistuttaa todellisuudesta parin kohdan myötä. Kaikki jotka toistavat tuota aukotonta saatavuuden ja kulutuksen yhteyttä olisi hyvä muistella mikä oli alkoholin kulutuksen tilanne kieltolain aikaan. Tai mikä se on jo nyt tuonnin tai nettitilausten myötä. Ja kun sitä kerran haetaan vaikka Virosta (Latviasta) tai muualta niin sitä haetaan sitten isompi määrä. Saman logiikan mukaan kun sitä on tarjolla sitten ”nurkissa” isompi määrä niin sitä kulutetaan isompi määrä. Eli onko kuinka oikea tieto tuon tuonnin osalta kaikilla käytössä?

Syy otsikon valintaan on se, että nyt toistetaan suureen ääneen miten suuri ongelma alkoholin käyttö tässä maassa on, mutta keskitytään olemattomaan 0,8 % kiistaan, tai saatavuuden ja käytön suhteeseen, mutta unohdetaan juurisyy kokonaan. Eli jos alkoholin käyttö (tai muut päihteet) on niin suuri ongelma tässä miksi ihmiset kokevat tässä maassa niin suurta tarvetta ”vetää P¤””% olalle” tai muuten hukuttautua päihteisiin? Eikö tähän kannattaisi uhrata edes osa tuosta energiasta, joka nyt käytetään lillukanvarsiin. Miksi muualla ihmiset eivät ole nelinkontin kaduilla vaikka väkeviäkin saa 24/7 ruokakaupoista ym.? Tai vastaavasti miksi me emme voisi oppia parempaa alkoholikulttuuria?

Tulevaisuuden osalta joitakin parempia merkkejä on jo olemassa. Miksi niitä ei siis vahvisteta sen sijaan, että nyt pyritään hankaloittamaan suuren enemmistön elämää joille alkoholi ei ole ongelma pienen vähemmistön johdosta. Monin paikoin se monopoliliike on samassa rakennuksessa ruokakaupan kanssa, joten nyt jo raja on melko teoreettinen. Eli miten tilanne muuttuu jos seinä poistetaan, kun paperit kysytään molemmissa liikkeissä? Enemmän vaikutusta tilanteella on syrjemmässä asuville.

Monilla rattailla ajamista on siinä, että muuten meille toistetaan ”meidän olevan vapaa eurooppalainen/länsimainen valtio”, mutta sitten tässä tai joissain olemme todellisuudessa… no jätetään loppu nyt sanomatta. Samoin monet tahot kannattavat integraation syventämistä. Eikö siinä tapauksessa kannattaisi hetki pohtia, tuleeko meille eurooppalainen alkoholilaki, verotuksen taso ym. vai sopeutuuko muu Eurooppa meidän sääntöihimme? Mikä olikaan meidän äänivaltamme? Ja bonuskysymyksenä olisiko muutos parempi tehdä vaiheittain vai kertarysäyksellä, siis jos sellaisen uskoo tulevan?

Osittain monilla rattailla ajamista on myös tuossa hiili/hiilidioksidi ja ilmaston muutos asiassa. Kovin noiden puolesta puhutaan, mutta sitten tässä tai joissakin muissa asioissa luodaan aivan päinvastaisia kannustimia. Eli tässä tapauksessa miten järkevää on valmistaa Suomessa olutta tai viinaa ym., kuskata se Viroon tai Latviaan, josta sitten suomalaiset matkustavat hakemaan sitä takaisin? Miten hiilineutraalia tai ympäristöystävällistä tuo on? Ja miten suuret kannustimet siihen kannattaa luoda?

Monella puolueella tai poliittisella toimijalla tuntuu olevan hukassa visio mihin suuntaan Suomea tulisi johtaa, tai millainen ja missä asemassa maamme tulisi olla esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Sen sijaan käytännön toimissa kanta muodostetaan aina tilanteen mukaan riippuen miten puolue tai itse hyötyy siitä mahdollisimman paljon kannatuksen, irtopisteiden tai lehmänkauppojen ym. muodossa. Tähän kun yhdistetään vielä monin paikoin tosielämän tilanteesta monen osalta, niin ei ihme, että tyytymättömyyttä esiintyy ja kritiikkiäkin tulee.

Loppuun vielä muistutus todellisuudesta, nyt annettu kuva että oikeastaan olisi vain paria eri vahvuutta noita juomia, eli kaikki tekisivät vain lain sallimaa maksimipitoisuutta sisältävää tuotetta. Kun todellisuudessa tarjolla on huomattava määrä eri vahvuuksia. Miksi tähän asti prosentin kymmenykset eivät ole olleet niin merkittävässä roolissa? Eli onko se nyt Suomen suurin ja merkittävin ongelma tässä tilanteessa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän JaniLindroos kuva
Jani Lindroos

Niin ja lisätään vielä, että itsellä kulutus yksi olut saunomisen yhteydessä, jos silloinkaan. Eli siinä mielessä ei ole "omaa lehmää, tai edes vasikkaa missään ojassa tämän suhteen", jos se ei tuosta muuten selvinnyt.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Hyvä sohaisu (tarkoitan kirjoitusta) asiasta!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tarkoista prosenttimääristä kiistely on peitsen taittoa lillukan varsista, mutta oleellisempaa on se mennäänkö tilanteessa oikeaan suuntaan, ei minnekään tai väärään suuntaan. Se on se "suuri" asia, joka ei ole suoranaisesti lillukan varsia. Ja siksi tuosta 0,8%:n ehdotetusta rajan korotuksesta on sukeutunut niin kova kädenvääntö.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Alkoholilaki on aina jokaisen hallituksen uudistuslistoilla.
Miettisivät nyt senkin ajan, mitä tuohon tohkaamiseen menee, esim. vanhustenhoitoa. Miettisivät, missä jamassa se on.
http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenv...

Toimituksen poiminnat